tiistai 5. marraskuuta 2019

Tämä on Kuutamolla!

Kuten tässä häiden ohjelmaa käsittelevässä postauksessa kerroinkin niin monet perinteisistä hääleikeistä eivät uppoa meihin ja etenkin morsiamen ryöstö ja kenkäleikki olivat meille ehdottomasti no go-listalla. Ajattelimme kuitenkin, että edes yksi leikki olisi hauska toteuttaa häissä mikäli keksisimme jonkun oikeasti meidän näköisen ja hieman omaperäisemmän idean.

Jossakin vaiheessa mieleeni tuli kavereiden kanssa lapsena leikitty leikki, jossa tuli esittää kolme väittämää, joista kaksi oli totta ja yksi valhetta. Leikin idea oli selvittää yksinkertaisilla kysymyksillä, että mikä väittämistä oli valhetta. Tämä leikkimme oli saanut alkunsa televisiossa silloin pyörineestä Kuutamolla- ohjelmasta, jossa julkkisvieraat pelasivat tätä. Muistaako kukaan muu tätä kyseistä ohjelmaa?

Aloinkin pohtimaan, että olisikohan tästä muokattavissa jonkinlainen hääleikki. Esitin tämän leikin aihion kaasoille ja bestmaneille illanvietossa, jossa valitsimme hääviinejä ja yhdessä onnistuimmekin ideoimaan mielestäni tämän hyvin toimineen hääleikin.

Ideana siis oli, että kaasot miettivät etukäteen kolme väittämää minusta, joista kaksi piti paikkansa ja yksi oli valhetta. Bestmanit puolestaan tekivät saman Matiaksesta. Nämä kaikki väittämät olivat pieniä tarinoita tai hauskoja sattumuksia meihin liittyen. Kaasot kertoivat etukäteen keksimänsä väittämät minulle ja bestmanit puolestaan Matiakselle, sillä tämän leikin kompastuskivenä on se, että pitää olla mahdollisimman varma siitä, että toinen ei tiedä sinusta kerrottavia väittämiä. Muutenhan hän arvaisi heti mikä tarinoista ei pidä paikkansa.

Häissä ensin kukin kaasoista esitti yhden väittämän. Tämän jälkeen Matias sai kysyä kultakin yhden kysymyksen väittämiin liittyen, mutta kysymyksiin tuli vastata ainoastaan joko kyllä tai ei. Tämän jälkeen ohjelmaa juontanut seremoniamestarimme kysyi vieraiden mielipidettä eli vieraat saivat osallistua leikkiin kertomalla pöytäkunnittain oman mielipiteensä siitä mikä väittämistä on valhetta. Seremoniamestari merkitsi jokaisen pöydän vastauksen ylös ja kertoi meille, että kuinka monta pöytää oli veikannut mitäkin väittämää valheeksi. Seuraavaksi Matias pohti väittämiä hieman ääneen ja perusteli, että miksi hänen mielestään väittämä on totta/valhetta.


Sama homma toteutettiin myös toisin päin eli minä sain arvuutella bestmanien keksimistä tarinoista, että mitkä niistä ovat totta ja mikä valhetta. Sekä kaasot että bestmanit olivat onnistuneet keksimään todella hauskoja tarinoita, jotka kyllä kirvoittivat kaikissa hyvät naurut. Hauskaa oli, että arvasimme kummatkin Matiaksen kanssa oikein, että mikä väittämistä on valhetta, vaikka yleisön keskuudessa eniten ääniä sai meidän kummankin kohdalla jokin muu väittämä. Selvästi siis tunnemme toisemme melko hyvin!

Tämä itse mukailtu hääleikkimme osottautui siis oikein toimivaksi ohjelmanumeroksi. Se oli hauska, meidän näköinen ja vieraatkin pääsivät siihen kivalla tavalla osalliksi.

Kuvat: Joni Alhonen

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hauskalta, kiva kun jaoit tämän konseptin! Olen koittanut pyöritellä mikä voisi olla sopiva leikki/ohjelma häihimme, ja voisin hyvin nähdä tämän tapaisen toimivan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait tästä inspiraatiota :) Meillä tämä tosiaan toimi tosi kivasti!

      Poista