keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Matka kohti alttaria alkaa

Moikka! Hassua miten sitä on kerennyt jo jonkun aikaa haaveilemaan oman hääblogin perustamisesta ja mielessä on ties kuinka monta ideaa postauksille, mutta nyt pää lyö ihan tyhjää tämän aloituksen suhteen. No jos nyt kuitenkin yritetään saada tälle blogille jonkunlainen alku aikaiseksi!
Olen Anna, 24- vuotias häähaaveilija ja tuleva morsian (iik!) Helsingistä. Opiskelen viimeisiä viikkoja ammattikorkeakoulussa matkailun liikkeenjohtoa, tosin erikoistumisopintoni ovat liiketalouden puolella henkilöstöhallinnon opintojen parissa. Olen tehnyt ilmailualan parissa monenlaisia töitä, muun muassa työskennellyt lentoemäntänä. Asioita, joista nautin kovasti ovat sisustaminen, juhlien ja illanviettojen järjestäminen, matkustaminen, saaristossa oleminen ja teen juominen. Sen sijaan en pidä kylmästä, turhien tavaroiden hamstraamisesta, synkistä elokuvista tai oranssista väristä. Harrastan tällä hetkellä salilla käymisen lisäksi balettia ja hurahdin jokin aika sitten ranskan kielen opiskeluun. Kanssani tätä matkaa kohti alttaria kulkee tietenkin ihana mieheni Matias, joka on minua neljän vuoden verran vanhempi. Aivan kahdestaan emme asu, sillä menossa mukana aktiivisesti on myös kohta vuoden täyttävä koiramme Myssy, joka on rodultaan kleinspitz.

Blogin nimeä inspiroi mainitsemani ranskan kielen opiskeluni. Pour aimer et chérir on peräisin vihkivalasta, joka on monille varmasti ainakin englanniksi tuttu. Se tarkoittaa "to love and to cherish" eli olisikohan paras suomennos jotakuinkin "rakastaa ja vaalia". Rakastaminen ja suhteen vaaliminen ovat mielestäni niin tärkeitä asioita parisuhteessa ja avioliitossa, että ihana saada nämä sanat osaksi tämän hääblogin nimeäkin. Häitämme vietetään heinäkuussa 2019 eli aikaa häähaaveille ja suunnittelulle on varattu hyvin :) Tämä hääblogi tulee sisältämään kaikenlaista häähömppää ja suunnittelua, joten lämpimästi tervetuloa lukemaan jos aihe kiinnostaa!

Jotta tämä alkupostaus ei venähtäisi kovin pitkäksi niin tähän on ehkä hyvä lopettaa. Jos teillä on omia hääblogeja niin linkkailkaa ihmeessä niitä kommenttiboksiin! :)

2 kommenttia:

  1. http://hulluna.blogspot.com
    Vaikuttaa aika kivalta tää sun blogi :)

    VastaaPoista