perjantai 27. joulukuuta 2019

Vieraslahjapussit

Pyörittelin mielessäni melko pitkään häidemme vieraslahjoja ja ylipäänsä sitä, että olisivatko moiset edes tarpeellisia. No go- listalla olivat kaikenlaiset magneetit, kasvien taimet tai muu roina, joka olisi edes potentiaalisesti turhaa isolle osalle vieraista. Erilaiset karkit vieraslahjoina ovat mielestäni ihan kivat, mutta eivät ehkä kovin tarpeelliset nekään kaiken muun syötävän ohella. Meillä tarjoiltiin kakun seurana muutenkin suklaakonvehteja, joista ylimääräiset laitettiin vieraille vielä tarjolle myöhemmin. Loppujen lopuksi ainoa vaihtoehto herkkuvieraslahjoiksi olisivat meillä olleet macaronsit, mutta toivoimme kuitenkin keksivämme jotakin muuta. Macaronsit jäivät siis niin sanotuksi plan B:ksi.

Jossain vaiheessa bongasin Pinterestistä vieraslahjaideoita etsiessäni "hangover kitin" eli pussukan, jossa on kaikkea pientä tarpeellistä helpottamaan mahdollista dagen efteriä. Innostuimme tästä molemmat Matiaksen kanssa, sillä tiesimme, että tämä olisi oikeasti hyödyllinen vieraslahja loppuillan juhlijoille.

Pussit tilasimme Etsyn kautta ja halusimme pitää sisällön mahdollisimman simppelinä ja hyödyllisenä. Pusseihin sujahti siis pätkispatukka, kaksi purkkaa, hieman helpotusta mahdolliseen päänsärkyyn sekä savetit freesaamaan kasvoja tai pyyhkimään pois glittermeikkejä. Juhlinnan jälkeen tärkeintä on tietysti nesteytys, joten sidoimme pussit puolen litran vichy- pulloihin kiinni, joista oli sekä sitruunavichyä että maustamatonta versiota.

Emme kokeneet tarpeelliseksi tehdä pusseja kaikille vieraille, sillä aiemmin juhlista lähtevät tuskin tällaista pakettia tarvitsisivat (ellei sitten aikainen lähtö johtuisi liiankin vauhdikkaasta juhlimistahdista). Totesimme siis, että tekisimme pussit 50 viimeiselle vieraalle. Kaasojen tehtävä oli pitää silmällä vierasmäärää ja kun arviolta noin 50 viimeistä olisi jäljellä niin lahjat laitettaisiin esille juhlapaikkamme eteisaulaan, josta jokainen saisi halutessaan ottaa sellaisen mukaansa. Jälkikäteen ajateltuna pusseja olisi ehkä voinut tehdä jonkin verran lisää, sillä häissämme viihtyi tappiin asti melko isokin vierasjoukko, joten toivon, että edes melkein kaikki halukkaat ehtivät tuollaisen pussin itselleen napata. Vieraat ovat jälkikäteen kommentoineet noita pusseja esimerkiksi lauseella "kerrankin hyödyllinen vieraslahja" eli tämä kosenpti vaikutti juuri sopivalta meidän juhliin.

torstai 19. joulukuuta 2019

Häävalssi

Ajatella, että nyt ollaan meidän hääpäivän tapahtumissa jo häävalssissa asti. Enää ei olekaan jäljellä kuin muutama postausta tähän blogiin. Jos teille tulee mieleen jotain, mistä toivoisitte, että kertoisin vielä meidän päivässä niin laittakaa ihmeessä kommenttia. Tulen kirjoittamaan vielä ainakin meidän hääbändistä ja glittermeikkaajasta sekä vieraslahjoista.

Nyt kuitenkin itse tämän postauksen aiheeseen. Meille oli alusta lähtien selvää, että tanssisimme häissämme perinteisen häävalssin. Toki olen monesti ihaillut tarkkaan harkittuja, erilaisia koreografioita viliseviä häätansseja, mutta tällaisen opettelu olisi vaatinut hieman liikaa. Toisaalta sitten, vaikka hääparin tanssi onkin tärkein juuri parille itselleen niin vieraan näkökulmasta pidän sellaisia tansseja melko tylsänä katsottavana, jossa hääpari vain nojailee toisiinsa hieman hytkyen. Valssi tuntui siis senkin vuoksi sopivimmalta valinnalta meidän häätanssiksi, sillä se ei olisi liian vaikea, mutta siinä olisi kuitenkin hieman enemmän "actionia" kuin edellä mainitussa tanssissa.

Myöskin kappaleen valinta oli meille hyvin selkeä homma. En edes muista, että milloin totesimme yksissä tuumin, että meidän häävalssi tulisi olemaan Myrskyluodon Maija. Tämä saattoi olla jo ennen kihlaustakin. Meille meri ja saaristo ovat todella tärkeitä ja tämä kappale on aina kolahtanut meihin molempiin. Oikeastaan ainoa tähän kappaleeseen liittyvä päätös oli soitettavasta versiosta. Alunperin olimme ajatelleet perinteistä instrumentaalista versiota, jossa ei ole laulua ollenkaan. Kuitenkin joitakin vuosia sitten tutustuimme Waltteri Torikan ja Maria Ylipään esittämään laulettuun versioon tästä kappaleesta. Tämä tulkinta vei meidän molempien sydämet, joten lopulta päädyimme siihen, että sen tahtiin tanssisimme myös häävalssimme. Meillähän oli häissä soittamassa bändi, mutta halusimme soittaa nauhalta juuri tuon Torikan ja Ylipään laulaman kappaleen. Varmaankin kappaleen kuuntelemalla ymmärtää aika hyvin, että miksi.

Taisimme harjoitella häävalssiamme yhteensä kaksi kertaa. Eräs tanssia harrastanut kaverimme katsoi ensimmäisellä kerralla, että valssasimme edes suurinpiirtein kappaleeseen sopivassa rytmissä ja hänen avullaan lisäsimme tanssiin muutaman simppelin tvistin.

Hääpäivänä tanssimme ennen kaikkea tunteella kuin mikään mahtava tanssispektaakkeli mielessämme. Monien vieraiden kyynelistä päätellen osasimme välittää tuon tanssimme tunnelman heillekin mikä on tietenkin ihan mahtavaa. Teknisenä suorituksena olen myös ihan tyytyväinen tanssiimme näin jälkikäteen sitä videolta katsoneena, vaikka todettakoon, että hääpukuni valtavan helman kanssa valssaaminen ei ollut kovin helppoa ja siitä piti pitää kiinni rannelenkin lisäksi myös toiselta puolelta helmaa.


Lopuksi vielä yhden vieraamme kuvaama pieni video, jossa näkyy osa tanssistamme. Häävalssin jälkeen kehiin astui mahtava bändimme, josta tosiaan lisää omassa postauksessa.

torstai 12. joulukuuta 2019

Kaasojen ja bestmanien kiitoslahjat

Kaasojen ja bestmanien lahjat ja niiden tarpeellisuus tuntuvat herättävän jonkin verran keskustelua ainakin Facebookin hääryhmien perusteella. Me olimme sopineet etukäteen, että maksaisimme kunkin kaason mekosta 50€ ja heidän meikkinsä hääpäivänä. Näiden lisäksi halusin antaa jonkin pienen kiitoslahjan heille ja samoin Matias bestmaneilleen.

Päädyin kokoamaan kaasoilleni pienet lahjapussit, joissa olisi häiden aattoa ja hääamua varten kivoja pieniä juttuja. Halusin, että saisimme hengailla tuon edellisen illan ja aamun ihanissa aamutakeissa, jotka olisivat sellaiset, joita tytöt toivottavasti haluaisivat käyttää vielä häiden jälkeenkin. Tämän vuoksi en halunnut aamutakkeja, joissa olisi lukenut pelkkä "bridesmaid" tai jotain vastaavaa. Innostuin Etsystä löytämistäni personoiduista aamutakeista, joissa jokaisen nimen alkukirjainta koristi kaunis kukkakuvio ja oma nimi. Tuon nimen alapuolella olevan Bridesmaid- tekstin olin itseasiassa alunperin pyytänyt jättämään kokonaan pois, mutta ainakin tytöt vakuuttelivat, että tuo teksti ei haittaa takin jatkokäyttöä.

Kassiin sujahti myös pikkolopullot skumppaa (paitsi yhdelle siideri makunsa mukaan), korealaiset kangaskasvonaamiot sekä käsintehtyjä belgialaisia suklaakonvehteja. Näitä pikkulahjoja oli mielestäni hauska koota ja tytötkin tuntuivat olevan mielissään mikä tietenkin oli pääasia.

Bestmaneille puolestaan Matias halusi ostaa isot ja laadukkaat kylpypyyhkeet häitä edeltävän illan saunomista varten. Sen lisäksi itse hääpäivää varten pussukoista löytyi tummansiniset henkselit, rusetti ja taskuliina. Loppujen lopuksi bestmaneilla oli kaksikin rusettia, joista valita, sillä Matias oli aiemmin tilannut yhdet rusetit netistä, mutta kun muutamaa päivää ennen häitä näytti siltä etteivät ne ehtisi ajoissa perille niin Matias kävi ostamassa toiset kaupasta. Kuitenkin rusetit kolahtivat postilaatikkoon vielä samana iltana, joten pojat saivat ainakin valinnan varaa!

Minusta jonkinlainen kiitoslahja on kiva ele kaasoille ja bestmaneille, oli kyse sitten ihan vain suklaarasiasta tai jostain isommastakin lahjasta. Mitä mieltä te olette tästä konseptista?

P.S. Nyt on käynnissä tammikuun Love Me Do-häämessujen nimeämiset Vuoden hääblogi-äänestykseen. Jos mielestäsi blogini ansaitsisi paikan tuossa äänestyksessä niin voit antaa äänesi TÄÄLLÄ.

torstai 5. joulukuuta 2019

Salakapakka häissämme


Jo ensimmäisellä kerralla hääpaikalla käydessämme kiinnitimme huomiota kartanon pihalle sijainneeseen lehtipaviljonkiin. Melko nopeasti keksimmekin, että sinne olisi hauska rakentaa tunnelmallinen pieni salakapakka ja sikaribaari.

 Pohdimme drinkkibaarille useampaakin eri konseptia, mutta lopulta päätimme mennä gin & tonic- painotuksella ja mukaan laitoimme muutaman pullon ruskeita viinoja lähinnä sikareiden kaveriksi. G&T-baaristamme löytyi siis kolmea eri giniä ja tonicia.

G&T-baariin vuokrasimme BAR-valokirjaimet somistevuokraamosta, joka toimi ihan kätevästi. Muita somistuksia baaripöydässä olivat hääkirpparilta löytämäni tekoköynnökset, joiden olin kyllä alun perin ajatellut tulevan pöydän reunaan kiinni. Jouduimme kuitenkin jättämään baaripöydän pystyttämisen cateringin huoleksi lauantaille, sillä perjantaina sateita oltiin luvattu vielä pitkin iltaa. Ilmeisesti tieto baarin koristelun osalta ei ollutkaan kulkenut ihan täydellisesti cateringin omistajalta työntekijöille, sillä koristeet oli vain jätetty pöydän päälle. Onneksi yksi toimelias bestman oli sitten asettelut noita köynnöksiä edes vähän nätimmin baaripöydälle. Baarissa meillä oli tarvikkeina lasisissa purkeissa pillejä sekä drinkkitikkuja ja yksi viinamitta.

Mitasta huolimatta drinkkejä oli kuitenkin ilmeisesti tehty melko vapaalla kädellä, sillä salakapakkamme oli ehtinyt olla vain reilun tunnin auki kun yksi bestmaneista ilmoitti, että ginit ovat aivan juuri loppumassa. Emme olisi ikinä uskoneet, että noin moni vieraista innostui tuolla G&T-baarissa käymään. Vaikka ihan hetken harmittelinkin ginien nopeaa loppumista niin ehkä oli loppupeleissä hyvä ettei niitä ollut enempää, sillä olimme ylimitoittaneet muiden juomien määrän aika roimasti, vaikka niitäkin kului hyvään tahtiin illan mittaan. Drinkkibaariin vietiinkin sitten ginien loputtua muita juomia tilalle.

Myös sikareiden menekki oli kohdillaan ja on ollut hauska kattoa kuvista, että aina välillä tuo lehtipaviljonki oli ihan täynnä porukkaa. Selkeästi tämä oli siis oikein toimiva konsepti ainakin meidän häissä.


Kuvat: Joni Alhonen