lauantai 3. joulukuuta 2016

The day I said YES

Olen aina tykännyt lukea tarinoita kosinnoista ja vielä parempaa jos sellaisen pääsee kuulemaan livenä. Tänään ajattelin siis postailla siitä kun itse pääsin vastaamaan kyllä yhteen elämän tärkeimmistä kysymyksistä.

Kosinta sinänsä ei tullut itselleni yllätyksenä. Tilanne kyllä sen sijaan tuli aivan puskista, mutta osasin kuitenkin aavistaa itse tapahtuman olevan tulossa lähitulevaisuudessa. Valitsin nimittäin itse etukäteen kihlasormukseni kesällä ja Matiaksellekin oli ostettu omansa syksyllä. Rinkulat olivat jo siis odottamassa oikeaa hetkeä (kihlasormuksen hankinnasta tulossa lisää ihan omassa postauksessa).

Voisi kuvitella, että kun sormukset ovat olemassa asia olisi jotenkin jatkuvasti mielessä ja sitä yrittäisi arvailla, että milloin mies mahtaa polvistua. Aluksi kun sormukseni oli hankittu tämä oli toki paljonkin mielessä ja tietenkin sitä odotti, että milloin tuota ihanaa sormusta pääsisi käyttämään. Jonkin ajan kuluttua asia kuitenkin siirtyi taka-alalle. Kun olin itse valinnut sormukseni halusin, että Matias saisi rauhassa päättää omasta mielestään juuri sopivan ajankohdan ja hetken itse kosinnalle.

Olimme tulleet perjantaina vanhemmilleni (jolloin Matias oli kuulemma asiaan kuuluvasti pyytänyt kättäni isältäni) ja lauantaina 29.10 poikkesimme Matiaksen ehdotuksesta kotimatkalla Lauttasaareen koiran kanssa kävelylle. Rakastamme kumpikin merta ja Lauttasaaren kallioilta avautuvaan merimaisemaan ei vain voi kyllästyä. Tuo lauantai sattui olemaan koko viikon ainoa edes hieman aurinkoinen (joskin todella tuulinen) syyspäivä. Kun pääsimme kävelyllä lempikallioillemme alkoi Matias kaivamaan jotakin outoa kivikasaa kallioiden vieressä. Luulin, että hän oli bongannut sieltä jonkin kepin koirallemme ja itse ihailin merimaisemaa hänen tonkiessa tuota kivikasaa. Ilmeeni olikin varmasti näkemisen arvoinen kun Matias veti esiin punaisen ruusun sieltä kivien keskeltä. Matias antoi ruusun minulle polvistuen ja kaivoi taskustaan suuren vanhanaikaisen avaimen, johon sormukseni oli sidottu pitäen samalla pienen puheen ja tietenkin esittäen sen kaikkein tärkeimmän kysymyksen.

Olin niin onnellisen hämilläni etten edes muista tarkkaan mitä kaikkea Matias tuon tilanteen aikana sanoi, mutta en koskaan unohda hänen ilmettään sen aikana. Vastattuani myöntävästi ja saatuani sormuksen sormeeni Matias kaivoi tuolta kiven kolosta vielä shamppanjapullon ja kaksi lasia ja siinä sitten onnesta soikeina kilistelimme merta katsellen. Tämän jälkeen jatkoimme vielä hetken kävelyä ja koiran kotiin vietyämme lähdimme syömään ravintolaan, josta Matias oli varannut pöydän. Koko tuo päivä oli vain niin ihana ♥

Aika nopeasti valkeni, että Matiaksella oli täytynyt olla joku apurina kosinnan valmistelussa. Ei hän nimittäin olisi noita tavaroita voinut sinne kivikasaan taikoakkaan. Matias oli käynyt tämän apurina toimineen kaverinsa kanssa edellisenä päivänä katsomassa tuon paikan valmiiksi ja koonnut piilona toimineen kivikasan. Matiaksen kaveri oli siis vain hetkeä ennen kosintaa vienyt ruusun ja shamppanjan paikalle. Hän kertoi jälkikäteen hauskoja juttuja tuosta tilanteesta. Nimittäin juuri ennen kuin meidän oli Matiaksen kanssa määrä kävellä tuohon kosintapaikalle ja hän itse oli asettunut piiloon niin paikalle oli ilmaantunut vanha setä, joka alkoi siirrellä kiviä kyseisestä kasasta :D Matiaksen kaveri oli siis pinkaissut esiin ja pyytänyt miestä lopettamaan touhunsa kertoen, että tässä on kohta kosinta tapahtumassa. Tämä mies oli siirtynyt pahoitellen sivummalle ja juuri kun Matias oli polvistumassa paikalle meinasi tulla vielä ulkoilemassa oleva lapsiperhe. Jälleen tämä kaveri joutui juoksemaan piilostaan ja selittämään tilanteen, jolloin perheen isä oli ohjannut lapsensa sivummalle. Kyllä nauratti kun hän näitä muutama viikko sitten kertoi! Tällöin sain myös tietää, että hän oli ottanut kosintatilanteesta muutamia kuvia. Ihanaa, että tuosta tilanteesta sai muistoksista myös kuvia. Nuo kuvat koen kuitenkin sen verran henkilökohtaiseksi etten halua niitä tänne blogin puolelle laittaa, joten tämän postauken kuvituksena toimii taitavan ystäväni ottamat hieman virallisemmat kihlajaispotretit. Ajattelin, että haluan ottaa kihlajaiskuvat mahdollisimman pian itse kihlauksen jälkeen, jotta kuvista kävisi ilmi kosinnan vuodenaika. Sovimme siis kaverini kanssa tämän kuvaussession tasan viikon päähän kosinnasta, mutta tuon viikon aikana syksy olikin sitten vaihtunut täydeksi talveksi :D Tästä huolimatta olen todella tyytyväinen näihin kuviin, joissa on mielestäni ihana tunnelma :)

Kuvat: Taru Pitkänen

1 kommentti:

  1. Voi kiitos Outi! :) Teillä olikin aivan upea hääpaikka merenrannalla ❤
    Oli tosiaan hauskaa, että Matias sai kaverin avukseen ja se takasi kosinnallekin ihanasti rauhan kun oli apuri häätämässä ohikulkijoita sivummalle :D

    VastaaPoista