lauantai 27. huhtikuuta 2019

Tapaaminen pitopalvelun kanssa

Edellissunnuntaina suuntasimme hääpaikallemme tapaamaan pitopalvelumme omistajaa sekä katsomaan juhlatilaa juuri ruokailun ja juomatarjoilun näkökulmasta. Meillä häiden ruoat hoitaa Kjell's Kitchen, joka on Furuvikin Kartanon ainoa cateringyhteistyökumppani eli juhlatilan varatessa pitopalvelu tulee automaattisesti heidän kauttaan. Juomat tilaan tuodaan sen sijaan itse.

Olimme saaneet Kjell's Kitcheniltä jo ennen juhlatilan varausta tarjouksen sekä kaksi menu-ehdotelmaa. Kuitenkin niin, että saisimme sekoittaa noita menuja keskenämme mielemme mukaan tai pyytää kokonaan niiden ulkopuolelta joitain ruokalajeja. Alusta lähtien meidän toiveenamme oli painotus saaristotyyliseen menuhun eli halusimme tarjolle ainakin erilaisia kaloja sekä skagenia. Sunnuntain yksi pääagendoista oli siis lyödä lukkoon tuo menu. Päädyimme lopulta juurikin saaristolaismenuhun yhdistettynä välimerellisiin elementteihin eli esimerkiksi pääruoka on italialaista. Tuohon menun hintaan kuuluu myös hääkakku ja päädyimme valitsemaan moussekakun kolmella eri täytteellä ja vaalealla kakkupohjalla. Lisäksi tarjoamme vieraille pienen yöpalan. Koska suhteellisen moni häävieraistamme lukee tätä blogia niin kerron menun sisällöstä tarkemmin sitten häiden jälkeen niin jää jotain vähän ylläriksikin.

Hinnoittelusta sen verran, että meillä catering maksaa 36€/hlö + astiavuokra 3€/hlö eli yhteensä 39€/hlö (ei sisällä yöpalaa). Tähän päälle tulee tarjoilijoiden palkkio, joka on 35€/tunti per tarjoilija. Meillä tarjoilijoita tulee varsinaisen ruokailun ajaksi neljä, joista yksi jää sitten koko illaksi pitämään paikkoja siistinä ja huolehtimaan, että juomia on sopivasti tarjolla koko ajan.

Olin listaillut etukäteen asioita, joita halusimme pitopalvelulta selvittää. Tämä oli mielestäni oikein toimiva juttu, sillä tuossa tilanteessa ei muuten olisi varmastikkaan muistanut kysyä kaikkea ja sain kirjotettua vastaukset ylös. Sovimme, että koostamme Matiaksen kanssa vielä sopimistamme asioista listan cateringille, jotta he varmasti muistavat kaikki toiveemme.

Yleiset

- Ruokalistan lopullinen suunnittelu
- Pöytien asettelu
- Kuinka paljon ruokailuun varataan aikaa?
- Kuinka monta tarjoilijaa tarvitaan?
- Mihin asti tarjoilijat ovat paikalla?
- Allergiat/ erityisruokavaliot
- Milloin kattaus tehdään?
- Tuleeko pitopalvelun puolesta valkoiset pöytäliinat?
- Tuomme omat kangasservetit
- Viini- ja vesilasien kattaminen pöytiin
- Tuleeko katelautasia?
- Saako viini- ja vesilaseja pitää koko illan?
-  Kaaso yhteyshenkilöksi cateringiin
- Ruokien allergeeneistä ilmoittaminen vieraille
- Mitä voisi tarjota yöpalaksi?
- Milloin lasku tulee?

Juomiin liittyvät kysymykset

- Mihin juomat voi tuoda kylmään perjantaina?
- Mistä saa jäitä juomacoolereihin?
- Alkumaljat puutarhassa jos on hyvä sää
- Voivatko tarjoilijat kaataa ruokaviinit pöytiin?
- Hoitavatko tarjoilijat juomia coolereihin vai tehdäänkö se itse?
- Tuleeko vesikarahvit cateringistä?
- Hoituuko drinkkibaarin täyttäminen?
- Boolien tekeminen
- Roskikset pulloille ja tölkeille?
- Järjestyykö pöytä salakapakkaan?


Olin varautunut siihen, että kaasot ja bestmanit saisivat tehdä etenkin juomien kanssa oikeasti hommia illan aikana, esimerkiksi huolehtia siitä, että ne eivät pääse loppumaan coolereista. Yllätyimmekin erittäin positiivisesti kun aivan kaikki luvattiin hoitaa cateringin puolesta, siis oikeasti aivan kaikki! Olimme kokonaisuudessaan tapaamiseen Kjell's Kitchenin kanssa enemmän kuin tyytyväisiä ja saimme vastaukset mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin.

Kuvat: täältä ja täältä

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Hääblogipäivä 2.0 (alennuskoodeja lukijoille)

Hääblogipäivä 2.0 toteutettiin kaupallisessa yhteistyössä Valo Films, Clarion Hotel Helsinki, Vertical Club, Maxikarkki, Namina Wellness Spa, Script Creative, Ihana kukkanen, Pop Up Kemut, Miraque, Mionetto ja Häät-media. 

Reilu vuosi sitten Jotain keltaista- blogin Iira järjesti meille aivan huikean hääblogipäivän. Koska tuo päivä oli silloin niin onnistunut, alkoi ideointi toisesta hääblogipäivästä tälle keväälle. Tällä kertaa vastuun järjestelyistä otti Mon Rêve d’Amour- blogin Sarah, joka saikin meille aikaan todella kivan päivän yhteistyökumppaneiden avustuksella.

Päivä alkoi Helsingin Kalasatamassa Vertical Clubilta, jossa Häähumussa- blogin Jasmiina ohjasi meille introtunnin tankotanssin saloihin. En ollut itse ennen kyseistä lajia kokeillut, joten odotin tätä tuntia innolla. Mukana hääblogipäivässä meillä oli jälleen Valo Filmsin ihana kuvaaja Asta, josta on kiittäminen tämänkin postauksen kuvia.

Tankotanssi osoittautui melko rankaksi, mutta todella hauskaksi aktiviteetiksi. Parasta tunnilla oli rento ja kannustava ilmapiiri, jossa ei tarvinnut pelätä itsensä laittamista likoon. Viime vuoden hääblogipäivässä olleen twerkkauksen tavoin voisin suositella tankotanssia esimerkiksi polttariohjelmaksi. Vertical Clubilla järjestetään varsinaisten tankotanssikurssien lisäksi juuri myös tämän tyyppisiä yksityistunteja.

Tankotanssin pyörteistä siirryimme kohti Jätkäsaaren Clarion hotellia, jossa jatkaisimme päiväämme. Meille oli varattu päivän ajaksi hotellista upea sviitti, jossa kävimme pikaisesti pyörähtämässä ennen lounasta. Lounastimme hotellin Kitchen & Table Helsinki- ravintolassa ja tämän perusteella antaisin kyllä lämpimät suositukset kyseiselle ravintolalle. Sarah kertoi myös viettäneensä tuolla iltaa edellisenä päivänä hieman romanttisemman illallisen merkeissä ja paikka oli kuulemma toiminut oikein hyvin siihenkin tarkoitukseen.

Lounaan jälkeen pääsimme kierrokselle Clarioniin katsomaan hotellin eri tiloja sekä huonetyyppejä. Vaikutuksen juhlatiloista teki erityisesti Clarionin suurin juhlasali, johon mahtuu jopa 500 henkeä istuen. Näimme tilan juuri sopivasti juhlakattauksessa, sillä siellä oli myöhemmin alkamassa erään ainejärjestön vuosijuhlat.

Oma suosikkini Jätkäsaaren Clarionissa on huikeilla näköaloilla varustettu Sky Room- baari, josta saa ihan mielettömän hyviä drinkkejä. Täällä on vierähtäny monta kertaa useampi tunti kavereiden kanssa iltaa viettäen. Toinen mainitsemisen arvoinen asia on ehdottomasti hotellin katolla oleva uima-allas. Tällaiset kun ovat Suomessa ainakin vielä toistaiseksi todella harvinaisia.

Clarionin huoneissa on mielestäni käytetty kivasti paljon sekä kotimaista että pohjoismaista designia huonekaluissa ja pienemmissä yksityiskohdissa. Huoneiden yleisilme on raikas ja valoisa ja pienempiinkin huoneisiin ilmavuutta antaa normaalia korkeampi huonekorkeus. Clarionin kaikkiin huonetyyppeihin on saatavilla Romance- paketti, jolloin huoneeseen kuuluu aamiainen tarjoiltuna huoneeseen, myöhäisempi huoneenluovutus, pullo shamppanjaa, macaronseja, kylpytakit ja tohvelit sekä kylpytuotteita. Lisäksi käytössä on hotellin kuntosali ja sauna. Tällainen paketti olisi aika ihanteellinen hääyölle ja miksei muutenkin esimerkiksi romanttisen viikonlopun viettämiseen. Clarion halusi tarjota teille lukijoille alennuksen tuohon Romance- pakettiin eli koodilla ROMANCE10 saa -10% alennuksen Helsingin Clarionin sekä Clarion Helsinki Airportin romanssipaketeista. Etu on voimassa 31.7.2019 asti.

Huonekierroksen jälkeen suuntasimme takaisin meille varattuun sviittiin, jossa meitä odotti Romance- pakettiin kuuluvien shamppanjan ja macaronsien lisäksi ihana valikoima Maxikarkin tarjoamia herkkuja. Koodilla MAXIHUHTI saa muuten nyt ensimmäisen yli 30 euron tilauksen ilman toimituskuluja. Koodi on voimassa huhtikuun loppuun asti, eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouskoodeihin. Jos siis hääkarkit ovat vielä tilauksen alla niin suosittelen tutustumaan Maxikarkin valikoimaan.
Herkuttelun lomassa saimme Namina Wellness Span edustajan esittelemään heidän palveluitaan sekä oman kosmeetikkasarjansa tuotteita. Namina on Helsingissä sijaitseva kauneushoitola, joka tarjoaa perinteisiä aasialaisia hoitoja sekä hierontoja. Naminalla on toimipisteet tällä hetkellä Töölössä ja Tehtaankadulla. Toukokuussa avautuu myös uusi hoitola Kamppiin. Koodilla "Bride & Co" saatte 20% alennuksen Naminan hoidoista. Koodi on voimassa 30.6.2019 asti.

Päivän viimeisenä varsinaisen ohjelmana oli Script Creativen Ainin pitämä kalligrafia workshop, jossa saimme perehdytyksen kalligrafian alkeisiin. En ollut ennen kokeillut kalligrafiaa saati kirjoittanut mitään irtomusteella, joten hieman jännitti, että saisinko aikaan mitään muuta kuin epämääräistä töherrystä ja musteläiskiä. Ehkä Aini oli sen verran taitava opettaja, että onnistuin saamaan aikaan jopa ihan kelvollista jälkeä harjoituksissamme. Kalligrafia oli yllättävän rentouttavaa ja välillä muuten puheliaan joukkomme keskuudessa vallitsi täysi hiljaisuus kun kaikki olivat niin keskittyneitä harjoituksiin. Pienellä lisätreenillä saisi varmasti tuon workshopin jälkeen tehtyä omiinkin häihin halutessaan todella kauniit paikkakortit tai oman häälogon.

Jouduin itse lähtemään pian workshopin loppumisen jälkeen kun muut jäivät vielä kuuntelemaan Sarahin välityksellä Häät- median terveisiä uusimmista hääpukutrendeistä. Iso kiitos vielä kaikille yhteistyökumppaneille ja kanssabloggareille ihanan häähumuisesta päivästä! ♥

Hääblogipäivässä olivat mukana: Mon Rêve d’Amour, Häähumussa, Bridelisa, Enää ei voi vaihtaa, Satumaista, Syysmorsian 2019, Nisti ja Nööri ja Hashtag Häät.

torstai 18. huhtikuuta 2019

Hääviinien valinta ja muita ajatuksia hääjuomista

Muutama viikko sitten järjestimme ensimmäisen yhteisen kokoontumisen niin sanotulla hääcrew- porukalla eli mukana olivat minun ja Matiaksen lisäksi kaasot ja bestmanit. Meidän hääcrew:ssä kaikki kaasot ovat hyviä ystäviä keskenään kuten myös kaksi bestmaneista ja kolmaskin bestman tuntee kaksi muuta oikein hyvin. Kaasot ja bestmanit ovat nähneet toisensa kaikki ainakin jokusen kerran ennen, joten kukaan ei ollut toisilleen täysin entuudestaan tuntematon.

Illan pääagenda oli hääviinien maistelu ja valitseminen. Olimme hieman kartoittaneet etukäteen häämenun perusteella Matiaksen kanssa, että minkä tyyliset viinit tuohon menuun sopisivat parhaiten. Häämenumme ei tosin ollut tuolloin vielä täysin lukkoon lyöty, mutta pääosin suuntaviivat olivat selvillä. Emme voi sanoa olevamme mitään Master of wine- tason viiniasiantuntijoita, mutta jonkin verran tietoa eri viineistä meiltä kuitenkin löytyy ja olenpa itse muutama vuosi sitten viinikurssinkin käynyt. Meillä on suunnitelmissa hakea häiden juomat ainakin pääosin Latviasta ja Virosta, joten seuraavaksi piti kartoittaa, että mitä viinejä saisi sekä Alkosta maistelua varten että Latvian/Viron Superalkosta. Ihan umpimähkää kun ei viitsisi valintoja tehdä. 

Juomien suhteen meillä on ajatuksena, että ruoan kanssa tarjottavat viinit voivat olla hieman kalliimpia ja ne tarjoillaan ehdottomasti lasipulloista. Myöhemmän illan rientoihin taas tulemme todennäköisesti valitsemaan viinejä, joita myydään hanapakkauksissa.

Alkumaljoiksi meillä oli vaihtoehtoina Freixenet Cava Carta Nevada, Freixenet Cordon Negro Cava Brut, Freixenet Ice Cuvee ja Mionetto Prosecco.

Freixenetin Ice Cuvee oli todella makea kuohari. Tämä oli merkitty puolikuivaksi, mutta lähes kaikkien makuun tämä oli aivan liian makeaa. Hedelmäisyytensä vuoksi tämä ei ollut yhtään pistävä, joten makeiden juomien ystävät voisivat tälle kyllä lämmetä.

Freixenet Cordon Negro Cava Brut oli puolestaan erittäin kuivaa. Jotkut seurueestamme pitivät tästä, mutta suurimman osan mielestä tämä oli liian kuivaa. Itse ainakin maistoin tässä omenan ja sitruksen makuja eli melkoisen hapokasta tavaraa. 

Freixenet Cava Carta Nevada oli melko hedelmäinen tuttavuus. Tämä oli ihan juotavaa, mutta ei tainnut herättää sen suurempia tunteita.

Murskavoiton nappasi Mionetto Prosecco Brut, josta kaikki tuntuivat pitävän. Maku oli raikkaan hapokas ja sitruksinen olematta kuitenkaan liian kuiva. Tämän voisi kuvitella olevan mahdollisesti lämpimään kesäpäivään juuri nappivalinta.

Valkoviineistä vaihtoehtoina olivat Moselland Riesling Trocken, Devils Rock Riesling sekä KWV Classic Collection Chardonnay.

KWV Classic Collection Chardonnaysta voisi sanoa, että se oli samaan aikaan sekä liian kuiva että liian hedelmäinen. Maku oli jokseenkin karhea ja hedelmäisyys puski mielestäni liikaa läpi. Enkä ollut mielipiteeni kanssa yksin nimittäin kaikki muutkin näyttivät tälle alapeukkua.

Moselland Riesling Trocken oli monien mieleen. Kuvailisin tätä melko kuivaksi, mineraaliseksi ja hapokkaaksi. Tämä olisi muuten voinut olla potentiaalinen ruokavalkkari, mutta yksi Matiaksen bestmaneista tiesi kertoa, että hän on huomannut kyseisessä viinissä todella paljon laadun vaihtelua eli tämän valitseminen hääviiniksi voisi olla pienoinen riski.

Devil's Rock Riesling oli edellistä hieman makeampi. Suurimalle osalle seurueestamme tämä olikin tuttu viini ja nousi lopulta valkkareista täpärästi suosikiksi. Devil's Rock Riesling sopii hyvin niin salaattien, kasvisruoan, kalan sekä kanan kanssa juotavaksi, joten tämän luulisi toimivan hyvin etenkin häidemme alkupalojen kanssa. 

Punaviinejä meillä oli maisteltavana neljää erilaista. Italiainen Ricossa Barbera Apassimento, argenttiinalainen Domaine Bousquet Reserve Organic Malbec, espanjalainen Campo Viejo Crianza sekä niin ikään espanjalainen Viña Albali Gran Reserva.

Todettakoon heti alkuun, että meille sopivaa hääviiniä ei näistä punkuista löytynyt. Italialainen Ricossa oli mukavan täyteläinen, mutta en kokisi tätä sopivana naudanlihalle, jota meillä on pääruokana vaan ehkä enemmän rasvaisemmalle lihalle kuten porsaalle. Argenttiinalainen
Domaine Bousquet oli maultaan taas liian marjainen. Campo Viojan Rioja oli keskitäyteläinen punkku, jonka nähtiin ehkä sopivan paremmin seurustelu- kuin ruokaviiniksi. Viña Albalissa oli puolestaan melko hapan enkä näkisi tätäkään naudan kanssa nappivalinnaksi. Sopivan ruokapunkun metsästys siis jatkuu edelleen. Jos jollain tulee hyviä punkkuehdokkaita mieleen niin otamme vinkkejä mieluusti vastaan.

Onko muuten kukaan muu roseeviinin ystävä ihmetellyt, että miksi kyseinen viinilaatu puuttuu yleensä häiden juomavalikoimasta? Ruoan kanssa mekään emme ole roseeta ajatelleet tarjota, mutta muuten juotavaksi rosee on mielestäni aivan ihana viini etenkin kesällä. Vielä on hieman auki, että minkä roseen tulemme valitsemaan, mutta muutama vaihtoehto on valmiina.  

Kun vieraat tulevat juhlapaikalle niin meidän ottaessa potrettikuvia tarjoillaan heille maustetun veden lisäksi jotain kesäistä boolia sekä Fentimansin ruusulimonadeja. Kakun kanssa kahviaveciksi on tarjolla Baileysin kermalikööriä tai vaihtoehtoisesti konjakkia. Myöhemmin juhlissa on tarjolla miedommista alkoholeista olutta, siideriä ja lonkeroa. Näiden lisäksi tarjolla on viinejä sekä salakapakan auettua gin & tonicia ja ehkä rommikolaa. Alkoholittomina juomina meillä on noiden ruusulimonadejen lisäksi muita peruslimsoja ja mahdollisesti muutamia erilaisia vichyjä.

Sellainen juomapläjäys tällä kertaa. Olisi kiva kuulla, että millaisia juomia muiden häissä tarjoillaan?