maanantai 14. lokakuuta 2019

Hääpaikan koristeet ja muita yksityiskohtia

Tulikin tässä näköjään pidettyä pieni tahaton postaustauko. Nyt kuitenkin jatketaan meidän hääpaikan koristeilla sekä muutamilla muilla yksityiskohdilla, joita meidän juhlista löytyi.

Tervetuloa- kylttimme oli sijoitettuna hääpaikkamme pääoven viereen ulos, mutta se nostettiin sisälle kun tuulenpuuska meinasi kaataa koko hökötyksen. Mielessäni oli alusta lähtien maalaustelineeseen asetettu kyltti, jossa olisi kultaiset kehykset. Itse julisteesta olin alunperin kaavaillut ehkä hieman simppelimpää, kunnes Etsyä selaillessani törmäsin tällaiseen vaihtoehtoon, jossa julisteeseen sai hääparin näköiset "piiroshahmot". Kun julisteeseen oli mahdollista saada vielä oman lemmikin näköinen eläin niin olin viimeistään aivan myyty ja onneksi Matiaskin innostui ideasta. Juliste toimitettiin meille PDF-muodossa ja teetimme sen Vistaprintin kautta. Väkersin hääviikolla Ikeasta ostamistani tekokukista kyltin päälle vielä tuollaisen koristeen, jonka kiinnitimme siimalla maalaustelineeseen ja kehykseen. Tämän tervetuloa- julisteen säästimme juhlien jälkeen ja se olisi kiva saada joskus vielä johonkin esille.

Pohdimme jonkin aikaa hääpaikalla sopivaa paikkaa mahdollisille korteille ja kuorille ja se löytyi lopulta eteisestä portaikon juurelta. Korttiboksin löysin vanhempieni luota kaappeja kaivellessani ja koristeeksi pöydälle tuli Infinity Flower Boxilta saadut ruusut. Tämä nurkka oli mielestäni simppeli, mutta kaunis ja ajoi asiansa hääpäivänä hyvin.

Istumajärjesyskarttamme oli sijoitettu kartanon eteiseen. Tuon kartan pohja on hankittu niin ikään Etsystä ja teetetty julisteeksi Vistaprintillä. Kun tuon istumajärjestyksen pohjan oli maksanut niin myyjä lähetti linkin editori-ohjelmaan, johon sai itse lisätä pöydät ja nimet. Tuota pohjaa pystyi myös muokkaamaan esimerkiksi fonttien ja kuvien asettelun osalta haluamallaan tavalla. Valmiita pohjia pystyi siis tallentamaan useita ja pohjaa sai muokata niin monta kertaa kuin halusi. Tämä toimi mielestäni todella kätevästi!

Kattauksissa olen erityisen tyytyväinen näihin kokonaisuuksiin, joissa jokaisen paikalla oli lautasliina, nimikyltti sekä menu/ohjelmakortti. Tummansiniset lautasliinat olivat hääkirpparilöytö ja ne antoivat mielestäni kivasti kontrastia valkoiseen pöytäliinaan ja nimikyltit erottuivat niitä vasten paremmin kuin mitä ne olisivat valkoisista liinoista näkyneet. Nuo nimikyltit tilasimme Etsyn kautta ja ne herättivätkin vieraiden keskuudessa ihastelua.  Menu/ohjelmakortit muokkasin Vistaprintin valmiista pohjasta. Näin jälkiviisana ei ehkä olisi kannattanut laittaa tuohon ohjelmakorttiin noin tarkkoja kellonaikoja, sillä melko pian ruokailun alettua kävi selväksi, että ohjelma tulisi venähtämään. Onneksi seremoniamestarimme sanoikin vieraille heti alkuun, että ohjelma on suuntaa antava ja yllätyksiin ja venymisiin kannattaa varatua.

Hääpaikan salissa takan päälle asettelimme vanhempiemme sekä isovanhempiemme hääkuvat. Kuvan edessä olevista kylteistä näkyi kuvan henkilöiden nimet sekä hääpäivä.

Furuvikin Kartano on monia juhlatiloja kodinomaisempi ja kalustetumpi. Tarkoitan tällä sitä, että kun monissa juhlatiloissa kalustuksena on suurin piirtein vain pöytiä ja tuoleja niin tuolla on näiden lisäksi muun muassa erilaisia piironkeja, lamppuja, kynttelikköjä ja tauluja. Itse toivoin juhlatilalta lämminhenkisyyttä, joten juuri tuollaiset hyvällä maulla ja kartanon henkeen sopivat esineet ja huonekalut toivat sinne juuri tätä tuntua eikä tilaa sinänsä tarvinnut koristella viihtyisämmäksi. Koristeina meillä oli siis lähinnä pieniä kukka-asetelmia siellä täällä ja yhden piirongin päälle asettelimme nämä taulut meidän kuvillamme.

Hääparin pöydän koristelut halusimme pitää yksinkertaisina. Kukkien lisäksi pöydän etupuolta koristikin ainoastaan tämä Mr & Mrs- viiri. Häissämme koristeina olleet kukat kuten myös muut hääpäivämme kukkaset pääsevät esittelyyn erikseen vähän myöhemmin.

Erilaisten tykötarpeiden viereen olimme askarrelleet kaasojen kanssa muutamia kylttejä, jotka olivat mielestäni paitsi informatiivisia, myös hauskoja. Vilttikorin sijoitimme ulko-oven viereen ja niitä jonkin verran lainailtiinkin illan viiletessä kun vieraat istuskelivat ulkona ja hengailivat lehtipaviljongissa olleessa "salakapakassa". Viuhkoja ja tuulettimia olimme ostaneet mahdollisen kuuman päivän varalta, mutta onneksi hääpäivänä ei kuitenkaan ollut tukalan kuuma. Nämä pääsivät kuitenkin loppuillasta tehokkaaseen käyttöön kun moni tanssilattialla itsensä läkähdyksiin tanssinut vieras viilenteli itseään.

 Tässä siis muutamia yksityiskohtia meidän juhlistamme. Millainen koristelupolitiikka teidän häissänne on ollut tai tulee olemaan?

 Kuvat 3,5,8,9,10,12 ja 3: Joni Alhonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti