keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Meidän potrettikuvia

Kun saavuimme juhlapaikalle niin livahdimme Matiaksen ja kuvaajan kanssa samantien ottamaan potrettikuvia ennen onnitteluja ja alkumaljoja. Vaikka kuvauksen ajankohta tiesi vieraille jonkin verran odottamista niin meille oli tärkeää nähdä toisemme ensimmäistä kertaa hääpäivänä vasta kirkossa, joten potrettikuvien ottaminen ennen vihkimistä ei ollut meillä vaihtoehtona. Vierastimme molemmat myös ajatusta first look- kuvista tilanteen potentiaalisen teennäisyyden vuoksi. Omaan kriittisyyteni vaikutti myös muiden morsianten kokemukset tuollaisesta kuvauksesta ja se, että olen nähnyt vain muutaman mielestäni oikeasti onnistuneen first look- kuvan.

Meille oli alusta lähtien selvää, että tulisimme ottamaan nuo potretit hääpaikkamme upeassa puutarhassa. Tämä oli tietenkin myös sen vuoksi kätevää, että ylimääräistä aikaa ei kuluisi matkoihin. Meidän ottaessa kuvia, vieraamme saivat oleilla joko kartanon etupihalla tai sisätiloissa, mutta olimme pyytäneet seremoniamestaria ilmoittamaan, että kukaan ei vielä tulisi takapihalle, jotta saisimme rauhan kuvien ottamiseen. Tämä toimikin oikein hyvin ja meidän kuvauksen ajan vieraille oli tarjolla hanallisissa lasitonkissa yksi alkoholillinen booli, yksi alkoholiton booli sekä Fentimansin limsoja.

Niin potrettien kuin muidenkin kuvien suhteen meillä oli toiveena kesäinen ja valoisa kuvaustyyli. Halusimme, että niistä välittyisi aurinkoisen kesäpäivän tunnelma ja olinkin kuvauspalaverissa kertonut, että en pidä liian kontrastisista tai synkeän sävyisistä valokuvista.

Kuvauspalaverissa annoin myös kuvaajallemme Jonille nivaskan inspiraatiokuvia, joissa oli sellaisia kuvakulmia, poseerauksia ja paikkoja kartanon pihalta, joihin olimme tykästyneet. Vastaavan olin tehnyt myös minun ja kaasojeni potrettikuvia varten. Ajattelin, että tämä avittaisi kuvaustilanteen sujuvuutta kun aikaa ei menisi liikaa ylimääräiseen pallotteluun, että minkäslainen kuva otettaisiin seuraavaksi. Kaasoni Taru, joka avusti kuvauksissamme selailikin kuvien oton aikana tuota vihkosta ja teki ehdotuksia seuraavaksi otokseksi. Tämä oli todella hyvä juttu siinä mielessä, että itse en olisi tuossa tilanteessa muistanut montakaan noista inspiskuvista, mutta juuri niiden pohjalta otetut kuvat ovat omia suosikkejani näistä meidän potreteista. Nyt kuvat saavatkin puhua puolestaan, mutta täytyypä vielä todeta, että olemme näihin ihan mielettömän tyytyväisiä!

 Muutamat potretit nappasimme vielä illansuussa. Vaikka näistäkin tuli ihan onnistuneita niin pidän kuitenkin huomattavasti enemmän noista päivällä otetuista kuvista. Lisäksi näitä iltakuvauksia häiritsi jonkin verran kiire, sillä olimme aikataulusta melko pahasti jäljessä tuossa vaiheessa, joten näiden kuvien ottamiseen emme tainneet käyttää kuin kymmenisen minuuttia aikaa.

 Sellainen kuvapläjäys tähän väliin. Seuraavaksi esittelyyn pääseekin meidän juhlapaikan koristeet ja muut yksityiskohdat.

P.S. Sain tehtyä vihdoin blogille uuden bannerin lähes kolmen vuoden hääbloggaamisen jälkeen :D Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan!

Kuvat: Joni Alhonen (JA-Media)

2 kommenttia:

  1. Tää sun hääpuku on niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tea :) Eipä ole tuon puvun valitsemista tarvinnut kyllä katua. Se oli niin kaunis ja näyttävä ja juuri sopiva meidän juhlapaikkaankin ♥

      Poista