sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Meidän save the date-kortit

Ojasta allikkoon ja sieltä voittajina ylös. Näin kuvailisin meidän matkaa kohti mieleisiämme save the date-kortteja. Aloin jo viime keväänä katselemaan, että mistä löytäisimme meille sopivat save the date- kortit. Melko suosittu asetelma noissa korteissa tuntuu olevan jokin kuva hääparista ja juurikin pelkän päivämäärän ilmoittaminen. Meille kuitenkin save the date- korttien pointti liittyi nimenomaan tärkeään informaatioon, joka tulisi ilmoittaa vieraille hyvissä ajoin. Tämän vuoksi halusimme kortin, johon mahtuisi selkeästi melko paljon tekstiä.

Meidän häät ovat lähellä Turkua Ruisrock- viikonloppuna. Jep. Kaikki voivat varmasti arvata, että aloin jossakin vaiheessa jännittää, että mitä tämä tarkoittaa häävieraiden majoittumisen kannalta. Meidän vieraista kun suurin osa tulee pääkaupunkiseudulta. Hääpaikkakunnallamme on käytännössä yksi hieman isompi hotelli vain 1,5 km päässä juhlapaikasta ja toinen saman omistajan alla toimiva pienempi hotelli noin 14km päässä. Onneksi tartuin tässä majoitusasiassa härkää sarvista jo viime kevättalvella ennen kuin stressi ehti iskeä. Soitin nimittäin tuon hotellin myyntipalveluun ja kerroin meidän tilanteesta. Yllätyksekseni tuosta hotellista suostuttiin tekemään jo silloin meidän häävieraille kiintiövaraus niin, että nuo kummatkin hotellit ovat tuolloin ainoastaan meidän vieraiden käytössä. Jes! Tuo kiintiövaraus ei siis sido mihinkään ja vieraiden on tehtävä se tiettyyn päivämäärään mennessä. Tämän jälkeen loput huoneet vapautuvat yleiseen myyntiin.

Halusimme tiedottaa tästä mahdollisuudesta vieraillemme hyvissä ajoin. Tämä olikin suurin syy meille ylipäänsä postittaa save the date- kortit. Toki kun häämme ovat lisäksi keskellä suosituinta lomakautta heinäkuussa niin on mielestäni kohteliasta ilmoittaa päivästä riittävä ajoissa, jotta vierailla on mahdollisuus huomioida häämme lomasuunnitelmia tehdessään.

Kuten jo tuossa aiemmin mainitsinkin niin aloin siis kartoittamaan eri vaihtoehtoja näille save the date- korteille viime keväänä. Tuolloin löysin muutamia ihan kivoja, lähinnä kukka-teemaisia, vaihtoehtoja. Matias ei kuitenkaan lämmennyt näistä millekkään vaan häntä miellytti enemmän meriteemaiset kortit. Itse olin kuitenkin sitä mieltä, että vaikka häämme ovat meren rannalla niin meriteemaa ei kuitenkaan tulla häissämme niin paljoa näkemään, että se sopisi save the date- kortteihinkaan. Mielestäni olisi kuitenkin kiva jos kortit antaisivat edes pientä esimakua häistä vieraille.

Olimme katselleet kortteja lähinnä Vistaprintin sivuilta, sillä aiempien kokemuksiemme perusteella heillä on hinta-laatusuhde todella kohdillaan. Vistaprintillähän valmiita kortteja voi helposti myös muokata oman mielensä mukaan. Aloimme Matiaksen kanssa hahmotella melko simppeliin korttipohjaan omaa kutsuamme niin, että kutsun taustalla olisi ikään kuin vesiväreillä tehty läiskä. Näytettyäni valmiin tuotoksen kaasoilleni selvisi, että tässä kohtaa olimme todella menneet ojasta allikkoon. Yksi kaasoistani oli varma, että yritän huijata heitä perustelunaan se, että tuo kutsu ei ollut yhtään minun tyyliseni. Toinen puolestaan kommentoi kutsun näyttävän hattarakojun mainokselta :D

Kaasojen kommenttien jälkeen totesin itsekin nopeasti, että he olivat ihan oikeassa. Tuo kutsun kuvatus ei ollut yhtään meidän tyylinen. Se näytti juurikin siltä mitä se olikin eli epäonnistuneelta kompromissilta.

Toinen sivusto, josta olin aiemminkin katsellut save the date- kortteja oli Calligraphen, jonka otin uudelleen tarkasteluun todettuamme ettei Vistaprintiltä tällä kertaa löytyisi meidän näköistä kutsua. Löysimmekin sivustolta mieleisen simppelin kutsun kahdessa meidän hääväreistä, johon tosin halusimme mallikuvasta poikkeavan asettelun. Calligraphenille tilausta tehdestä kutsuun voi valita lukuisista eri asettelu- ja fonttivaihtoehdoista mieleisensä, mutta toisin kuin Vistaprintin sivuillla niin valmista lopputulosta ei pysty näkemään missään esikatselussa. Heillä on kuitenkin valittavana pienestä lisämaksusta vaihtoehto, jossa valmiista kortista lähetetään koevedos tilaajan sähköpostiin ennen korttien lähettämistä painoon. Tällöin korttiin on vielä mahdollista tehdä haluamiaan muutoksia.

Hyöndysimme korttien tilauksessa tuota palvelua ja onneksi näin teimme, sillä koevedoksen nähtyämme halusimme tehdä siihen vielä muutaman pienen muutoksen. Näiden jälkeen kortit lähtivät painoon.

En voi muuta sanoa kuin, että onneksi minulla on kaasoina ystäviä, jotka uskaltavat sanoa rehellisen mielipiteensä. Olen näihin kortteihin niin tyytyväinen! Ne ovat yksinkertaisen tyylikkäät ja raikkaat sekä kuvaavat mielestäni meidän häitä hyvin. 42 korttia maksoi 39,40e, josta oikovedoksen osuus oli 10e. Postimerkkeineen siis save the date- korttien lähettäminen maksoi noin 103e. Save the date- kortit olisivat sinänsä helppo säästökohde kun ennakkoilmoituksen häistä voisi hyvin hoitaa esimerkiksi sähköpostitse tai postittamisen sijaan kortin voisi antaa suoraan käteen ystäville ja sukulaisille heitä nähdessään. Itse halusin kuitenkin mennä perinteisellä kirjepostin mukana tulevalla kortilla.
Tuosta yllä olevasta kuvasta on muuten piilotettu ohjeet hotellin kiintiövarauksen tekemiseen jos ihmettelette tuota valkoista söhryä kuvassa.

Tällainen tarina oli siis meidän save the date- korteilla. Ovatko muut lähettäneet tai aikeissa lähettää vastaavan ennakkoilmoituksen omista häistään ja jos olette niin millaisen? :)

6 kommenttia:

  1. Kauniit kortit! etenkin tuo pohjan väri <3 meille ei tule todennäköisesti save the dateja kun ei tule ulkomaisia vieraita eikä ole mitään tämän hotellikiintiön kaltaista infoa, joka pitäisi vieraille etukäteen ilmoittaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini! 😊 en tiedä, että olisiko meillekään tullut ilman tätä hotelliasiaa 😃

      Poista
  2. Ihanat kortit, todella tyylikkäät ja klassisen kauniit! Itse rakastuin etenkin tuohon teidän kaunokirjoitus-fonttiin. <3 Meidän viimeinenkin vieras kuittasi saaneensa kutsumme, eli postilla kesti pisimmillään yli viikko toimittaa kaikki samana päivänä lähetetyt kutsut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Jannica! 😊 Itsekin pidän erityisesti tuosta kaunokirjoituksesta ❤️ Mekin hämmästelimme, että laitoimme kortit postiin iltapäivällä ja jo seuraavana aamupäivänä lähes 300km päässä asuva ystäväni oli saanut kortin, mutta joillain meistä viereisessä kaupungissa asuvilla oli kestänyt viikko kortin saamisessa 😅 täytyy vain toivoa, että kaikki löysivät kuitenkin lopulta perille!

      Poista
  3. Tosi kivat ja tyylikkäät kortit kaikessa yksinkertaisuudessaan! Liputan muutenkin save the date -korttien puolesta, sillä etenkin kesän viikonloput täyttyvät kaikista menoista jo aikaisin keväällä, joten ajankohta on hyvä ilmoittaa ajoissa. Save the daten tarkoitushan on kuitenkin ilmoittaa vieraille, että heidät tullaan kutsumaan. Meillä on meinaan käynyt niin, ettei ajateltu yksien tuttavien edes kutsuvan meitä, vaikka he toki olivat hääpäivän kertoneet, ja sitten kun kutsu yllättäen tulikin keväällä, oli aika sumpliminen että saatiin kyseinen ajankohta sopimaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! Juuri yksinkertainen tyylikkyys meillä oli hakusessa 😊 Tuo on kyllä ihan totta, että ihmisten kalenterit täyttyvät kesäviikonloppujen osalta niin nopeasti, että itsekin arvostan mahdollisimman aikaista ennakkovaroitusta 😃

      Poista