torstai 27. syyskuuta 2018

Hääpukusovitus Helsingin Glamourissa

Viime lauantaina polkaisin käyntiin oikein kunnolla unelmieni hääpuvun metsästyksen. Olin nimittäin varannut sovitusajat kolmeen eri hääpukuliikkeeseen, joista kaikki sijaitsivat lähellä toisiaan Töölössä Helsingissä. Ajattelin kirjoittaa näistä jokaisesta fiiliksiäni erikseen, joten hääpukujen ystäville luvassa on lähiaikoina toivottavasti mielenkiintoisia juttuja!

Aloitetaan kuitenkin ihan ensimmäisestä liikkeestä, jossa kävimme eli Helsingin Glamourissa. Mukanani tuona päivänä olivat kaikki kolme kaasoani sekä äitini ja siskoni. Glamour on alunperin Lahteen perustettu hääpukuliike ja tämä Helsingin liike on auki harvemmin ja toimii muutenkin hieman eri konseptilla. Helsingin Glamourissa koko liikkeen saa sovituksen ajaksi omaan käyttöön mikä on todella kiva kun saa sovitella aivan omassa rauhassa. Tämä on myöskin ainoa liike, jossa olen törmännyt niin sanottuun sovitusmaksuun, joka on 30€. Tuon sovituksen aikana tarjolla oli muutamia erilaisia suklaita ja juotavaa oli mahdollista saada laidasta laitaan skumpasta teehen.

Glamourin Helsingin liike on tilana todella kaunis ja viihtyisä. Sisustuksessa on käytetty muun muassa sohvissa pastellin vaaleanpunaista ja tunnelma on lämmin ja kutsuva. Liikkeeseen sisään astuessa tullaan ensin huoneeseen, jossa hääpuvut roikkuvat rekeissä kahdella seinällä ja tämän huoneen takana on varsinainen sovitushuone.

Minua sovituksessa palveli liikkeen supermukava omistaja Jenny Nilsson, jolla on sekä pukuompelijan että vaatesuunnittelijan koulutus, joten tästä naisesta löytyy ammattitaitoa kerrakseen. Kerroin sovituksen alussa Jennylle hieman siitä millaista pukua olen ajatellut, mutta myös sen, että olen avoin muillekkin ehdotuksille.

Tuon 1,5 tunnin sovituksen aikana kokeilin muistaakseni kuutta eri hääpukua. Kaikki sovittamani puvut yhtä A-linjaista mekkoa lukuunottamatta olivat melko vartalonmyötäisiä jonkinlaisella laahuksella.

Ensimmäisessä kokeilemassani puvussa oli kauni pitsi ja upea laahus. Kuitenkin heti tämän puvun kohdalla varmistuin siitä ajatuksesta, että en haluaisi hääpukua, jossa on kovin korkea miehusta vaan puvun kaula-aukko saa olla hieman avarampi. Alla oleva puku oli kyllä tyylikäs, mutta siinä tökki kaula-aukon lisäksi kukkakuvioinen pitsi, joka ei ollut ihan omaan makuuni.

Näissä puvuissa yläosat olivat ehdottomasti enemmän mieleeni. Etenkin tuossa yllä olevassa kuvassa. Lisäksi pidin tuossa puvussa valkoisen sekä blush-värin yhdistelmästä. Puku oli kaunis myös selän puolelta. Kuitenkaan tässä mekossa en pitänyt tuosta vyötärön yläpuolella olevasta "timanttivyöstä", joka mielestäni kilpaili liikaa puvun pitsin kanssa. Alla oleva puku oli ihan nätti, mutta ei sykähdyttänyt sen enempää.

 Oli hauska kokeilla myös yhtä hihallista pukua, vaikka sellaista en lähtökohtaisesti hääpuvukseni haluaisikaan. Tässä kuitenkin idea oli, että hihat voisi halutessa poistaa niin, että puvusta tulisi off shoulder- mallinen, jollaisista yläosista tykkään yleisesti ottaen paljon. Tämä mallikappale oli minulle pari kokoa liian suuri, joten se hieman häiritsi puvun istuvuutta. Tässä myös helma jäi liian pliisuksi omaan makuuni.

Suosikkipuvustani ei luonnollisesti ole tarjolla kuin pieni kurkistuskuva. Tämä oli selvä suosikkini tässä liikkeessä ja mitä kauemmin pidin pukua päälläni niin sitä paremmalta se alkoi tuntua. Puvusta ei siis aivan heti tullut sitä "tässä se nyt on"- fiilistä, jonka vuoksi en tätä vielä uskaltanut valita, vaikka se jäi ehdottomasti todella potentiaaliseksi ehdokkaaksi. Tämän puvun kanssa sain myös vahvistuksen sille, että todennäköisesti tulen haluamaan pukuni kanssa hunnun vihkimisen ajaksi.

Jenny antoi muuten hyvän vinkin laahuksellisesta puvusta haaveileville morsiamille. Lähes jokainen varmasti haluaa ihan käytännön syistäkin, että laahus on mahdollista nostaa jossain vaiheessa hääpäivää ylös. Jos haluaa tuosta kiinnityskohdasta kauniimman niin kiinnikkeeksi on ainakin Glamourissa saatavilla tällaisia timangin sekä helmen näköisiä kiinnikkeitä.

Kaiken kaikkiaan sovituskokemus Glamourissa oli todella posiitivinen.  Aluksi hieman vierastin ajatusta sovitusmaksusta, mutta täytyy sanoa, että tämän liikkeen kohdalla kaikki oli kyllä tuon hinnan arvoista. Jenny kertoi rehellisesti oman mielipiteensä puvuista ylläni ja nopeasti alkoikin muodostua kuva siitä mitä haluan ja toisaalta mitä en halua hääpuvultani. Näin ammattitaitoista ja hyvää palvelua toivoisi saavansa jokaisessa morsiusliikkeessä.

10 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Hääpukuihin ei vaan voi ikinä kyllästyä 😄 Näytät kyllä todella hyvältä selkeästi kaikenmallisissa puvuissa! Jään odottelemaan seuraavia pukupostauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ida! 😊 kiva jos hääpukupostaukset kiinnostavat, koska niitä on tosiaan tulossa useampi 😄

      Poista
  2. Näytät kyllä tosi kauniilta ja ihan morsiamelta noissa kaikissa! <3

    VastaaPoista
  3. Kauniita pukuja ja sopii sulle hyvin! Mun mielestä erityisesti noi ekat sopi sulle tosi kivasti, mutta johtuu ehkä siitä, että tykkään itse enemmän peittävistä yläosista. :) Toinen puku kaikista olisi varmaan mun lemppari, mut tosiaan kyllä tuo pitsikuvio ei sitten ehkä oo se kivoin kaikista. Nämä on näitä haasteita, kun kaikissa mekoissa tuntuu aina olevan jotain hyvää ja jotain, mitä haluaisi muokattavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 omaan mieleeni eniten on tuo ensimmäinen puku noista korkeakauluksisista.

      Siinäpä se hankaluus juuri onkin kun joissain puvuissa miellyttää kangas, toisissa selkä ja yhdessä taas pääntie 😄 täytyy vain yrittää löytää juuri se puku, jossa nuo kaikki yhdistyisivät!

      Poista
  4. Oi vitsi, ihania mekkoja ja superkaunis morsian! Minun lempparini on varmaan tuo kolmas mekko, mutta kaikki näyttävät kyllä kivoilta päälläsi. Minusta tuo kuulostaa kivalta palvelulta varata koko liike sovittelua varten, taidan suunnistaa tuonne itsekin kaasojeni kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Jannica! 😊 Suosittelen kyllä ehdottomasti tuota Glamouria ja Jennyn asiantuntemusta!

      Poista
  5. Vau sulle kyllä sopisi mikä vaan noista puvuista! Tosi kaunis olet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun täällä on niin ihania kommentteja, että tässä menee ihan hämilleen 😄❤️ Kiitos kovasti Salla! 😊

      Poista