keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Love Me Do- häätapahtuman suosikit

Lauantaina 6.10 oli aika suunnata odotetuille Love Me Do- häämessuille Helsingin Kaapelitehtaalle. Koko pitkää messupäivää en ryhdy tässä käymään yksityiskohtaisesti läpi vaan ajattelin nostaa tähän postaukseen omat suosikkini kyseisestä tapahtumasta.


Huomaan usein, että graafista suunnittelua tarjoavien yritysten pisteet ovat omia suosikeitani häämessuilla ja niin tälläkin kertaa. Pidin erityisesti Script Creativen kauniista paperituotteista, jotka olivat yksinkertaisen tyylikkäitä.

I'm Blue- mustikkalimonadi on neljän espoolaisnuoren perustama yritys, jonka ensimmäinen erä mustikkalimuja valmistui koulun kotitalousluokassa. Nyt kyseistä tuotetta myydään jo niin kaupoissa kuin ravintoloissa ja sitä on viety Aasiaankin saakka. Tällainen hieman erilainen limsa olisi mielestäni hauskaa vaihtelua häiden alkoholittomien juomien valikoimaan ja näin kauniita pulloja pitää mielellään esillä juhlassa. Maku oli luonnollisesti myös kohdallaan ja aito mustikka todella maistui. Tietenkin on myös aina pakko antaa pisteet reippaille yrittäjänuorille!

Messupäivän aikana kävimme Siirin kanssa peräti kolmessa eri muotinäytöksessä. Kotimaisessa hääpukunäytöksessä emme saaneet istumapaikkoja, joten pukuja oli melko vaikea nähdä, mutta kansainvälisessä hääpukunäytöksessä sekä vuoden hääpukusuunnittelija- kilpailun näytöksessä meille oli varattu istumapaikat ja pääsimme ihastelemaan pukuja ihan kunnolla. Kauniita häämekkoja kun on aina ilo katsella.

Tänä vuonna kattauskilpailu oli messuilla ehdottomasti yksi suosikeistani. Rakastan kauniita kattauksia, joten silmänruokaa oli siltä osin tarjolla paljon. Omat suosikkini olivat toisen ja kolmannen kuvan kattaukset, joissa pidin erityisesti kultaisista aterimista sekä lautasliinoista. Alimman kuvan kattaus kuvaa hauskasti sen karun totuuden, että miltä pöydät saattavat hääjuhlan päätteeksi näyttää :D

Parasta messupäivässä kuitenkin oli muiden hääbloggareiden tapaaminen sekä Food Camp Finlandin meille loihtima super herkullinen lounas. Jos meiltä vielä puuttuisi häiden catering niin varmasti pyytäisin heiltä tarjouksen! Tapahtuman virallisesti päätyttyä jatkoimme vielä osan bloggareista kanssa iltaa häähommista höpötellen.

Kuinka moni teistä kävi Love Me Do:ssa ja mitkä olivat teidän messusuosikeitanne? :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti