sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Ensimmäinen hääkattauskokeilu

Bongasin taannoin Facebookin hääkirpparilta myynnistä 118 kappaletta tummansinisiä kangaslautasliinoja. Olin jo pitkään miettinyt, että joko pellavaiset hiekan väriset lautasliinat tai juurikin tummansiniset olisivat ihanteelliset meidän hääkattaukseen. Ilahduin siis suuresti tästä kirpparilöydöstä ja kotiutin lautasliinat 75€ hintaan.

Nähtyäni netissä muutaman inspiroivan kattauskuvan päätin kokeilla ensimmäistä kertaa, että miltä meidän hääkattaus voisi näyttää ja etenkin sitä, että miten nuo lautasliinat saisi taiteltua osaksi sitä kauniisti. Äidilläni on ollut varmaankin jo yli 10 vuotta tapana koristella kattauksia erilaisilla vihreillä oksilla (selkeästi tämän trendin edelläkävijä siis). Meillä olikin ruskuksen oksia osana koristelua muun muassa meidän kihlajaisissa. Vappulounaalla vanhempieni luona huomasin, että äitini oli jälleen ostanut juuri noita oksia koristeluihin, jolloin pyysin pari niistä mukaani tätä kattauskokeilua varten.

Ensimmäiseksi kokeilin tehdä lautasliinoista tuollaisen taskun, johon voi sujauttaa aterimet sisään. Vaikka taittelussa onkin useampi vaihe niin tämä oli kuitenkin todella helppo tehdä minkä todistaa se, että onnistuin itse tässä ihan ensi yrittämällä! Täältä löytyy tuohon taskun taitteluun selkeä ohje kuvien kanssa. Tämä on mielestäni hyvä kikka säästää tilaa pöydässä jos vieraat joutuu sijoittamaan tiivisti istumaan. Mikäli alku- ja pääruoalle on omat veitset ja haarukat niin silloin tuo tasku tulee ehkä hieman turhan täyteen. Vaihtoehtoisesti tuohon taskuunhan voisi laittaa vaikka menu- tai ohjelmakortin.

Tässä kattauksessa sijoitin nuo ruskuksen oksat keskelle pöytää. Meillä tulee olemaan hääpaikalla sekä pitempiä suorakaiteen muotoisia pöytiä että pienempiä pyöreitä pöytiä. Tämä voisi toimia kivasti etenkin niissä pidemmissä pöydissä. Vihreiden oksien käyttämisessä koristelussa on sekin hyvä puoli, että ne ovat huomattavasti kukka-asetelmia halvempia eivätkä vie juuri tilaa pöydässä.

 Seuraavaksi kokeilin ihan perinteistä purjeen malliin taiteltua lautasliinaa. Tämä on mielestäni ihan perusturvallinen vaihtoehto, mutta jotenkin tylsähkö ja vie toki enemmän tilaa myös pöydässä. Tässä kokeilin laittaa kaksi oksaa päällekkäin, mutta nyt kun näitä kuvia katsoo niin tuo ylempi miellyttää kyllä enemmän silmääni. Sanoisin siis tälle kuvalle kokonaisuudessaan, että ei jatkoon.

Viimeisimpänä kokeiluna sidoin nuo oksat kiinni servettiin valkoisella nauhalla, jossa on hopeiset reunukset. Tästä tuli mielestäni todella kaunis ja näyttäväkin tapa tuoda niin oksat kuin servetit osaksi kattausta. Ainoana ongelman näkisin tässä hääjuhlaa ajatellen, että mihin nuo oksat laitetaan kun vieraat ottavat servetit käyttöön, sillä pelkkiä koristeita niiden ei suinkaan ole tarkoitus olla. Näen nimittäin sieluni silmin nuo oksat lojumassa pitkin pöytiä lautasten vieressä enkä usko, että se olisi kovin esteettinen näky. Tässä tapauksessa pitäisi siis ehkä pyytää cateringin henkilökuntaa keräämään nuo oksat esimerkiksi muutamaan maljakkoon ja siirtämään sivummalle.

Näistä oma lempparini oli ulkonäöllisesti tuo kolmas vaihtoehto, mutta käytännöllisuuden kannalta taas tuo taskumalliin taiteltu lautasliina. Näiden lisäksi pöytiin tulee tietysti vielä paikkakortit, pöytänumerot sekä todennäköisesti jotakin pieniä kukkia. Menukortteja meille tuskin tulee, sillä järjestämme ruokailun buffet-tyyliin, jolloin on mielestäni käytännölisempää laittaa jokaisen ruokavadin viereen pieni kyltti sen sisällöstä. Ohjelmakortit sen sijaan ovat mielestäni hyödyllinen juttu juhlan kulun seuraamiseen eli ne tulevat todennäköisesti meillä pöytiin.

Mitäs piditte näistä kattauksista ja millaisia olette ajatelleet mahdollisesti omiin häihinne? :)

10 kommenttia:

  1. Mä tykkään ekasta eniten! Kolmosessa on tosin taiteltu tosi kivasti tuo liina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa kolmannessa liinan taittelu hoituikin harvinaisen helposti kun vain levitin liinan, tökkäsin sormen keskikohtaan ja siitä ympäriltä taitoin liinan kasaan :D

      Poista
  2. Mun suosikki on tuo kolmonen. Olen itse kova rucus-fani ja siksi minuun iskee kattaus, jossa kaunis vihreä on päässyt noin ottamaan roolia :D Mutta totta varmasti sekin mitä pohdit, että pöytään istumisen jälkeen kasvit lojuvat pöydillä ties miten vieraiden purkaessa kattausta ruokaa varten. Olen silti team 3, jos cateringin saisi tosiaan vaikka nappaamaan oksat talteen?

    Meillä kattaus on vielä melko auki, mutta tahtoisin buffet-ruokailusta huolimatta, että lautaset olisi katettu pöytiin valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kolmas on omastakin mielestäni kaunein näistä :) Voisi kyllä olettaa, että noiden oksien kerääminen olisi sovittavissa cateringin kanssa kun siitä ei kuitenkaan luulisi olevan kovin paljon ylimääräistä vaivaa.

      Itseänikin viehättää eniten ajatus, että lautaset olisivat pöydässä valmiina. Kavereidemme häissä viime kesänä tämä oli ratkaistu niin, että varsinaisen ruokalautasen alla oli hopeinen "aluslautanen", jonka päälle sitten buffetista ruokaa haettaessa laitettiin varsinainen ruokalautanen.

      Poista
  3. Kivannäköisiä! Äitisi on tosiaan ollut edelläkävijä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! :) Täytyy myöntää, että hieman naureskelin kun tuo vihreiden oksien käyttäminen koristeena alkoi yleistyä, että äiti on tosiaan ollut aikaansa edellä tässä :D

      Poista
  4. Kaikki on mun mielestä kivoja, mutta taidan silti myöskin tykätä eniten tuosta kolmannesta :) se on kivan erilainen ja vähän jotain uutta, kun taas ensimmäinen melko perinteinen. Tosin oikein kiva sekin :)

    Teidän äiti on tosiaan aikaansa edellä, kun mä puolestani taidan tulla tässä vähän jälkijunassa. Olin pitkään skeptinen näiden köynnösmäisten kasvien/kukkien suhteen, mutta meidän floristi suositteli jotain tämän tyyppistä ja kun hän näytti ideoita niin sytyin heti. Nyt meillekin tulee siis tuollaista köynnöstä pöytiin kukkien lisäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan totta, että tuo kolmas on kaikkein uniikein näistä :) Hauska nähdä, että miten nuo köynnökset tulevat teidän kattauksessa sitten näyttämään. Itsekin haluaisin jotain kukkia noiden kavereiksi, mutta en oikein vielä tiedä, että mitä. Toivottavasti mekin löydämme yhtä ammattitaitoisen floristin, jolta löytyisi tähän suosituksia :)

      Poista
  5. Näyttääpäs kivalta tuo rucus tuossa viimeisessä vaihtoehdossa! Kivan persoonallinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viimeinen vaihtoehto on selkeästi tämän postauksen perusteella suosikki näistä :) Omastakin mielestäni olisi kiva tehdä hääkattaukseen jokin tämän tyylinen pieni hieman uniikimpi twisti :)

      Poista