sunnuntai 12. elokuuta 2018

Hääparin shamppanjalasit

Aloin tovi sitten etsiskelemään netistä shamppanjalaseja minulle ja Matiakselle hääpäiväksi (anteeksi kielipoliisit, mutta en suostu kirjoittamaan samppanja, koska se vain näyttää niin typerältä :D). Näin jonkin verran shamppanjaan perehtyneenä halusin tulppaanin muotoiset lasit, sillä niissä kyseinen juoma pääsee parhaiten oikeuksiinsa ja ne ovat omaan silmääni perinteisiä skumppalaseja kauniimmat.

Halusin hieman erikoisemman muodon lisäksi, että laseissa olisi jokin muukin juttu, joka toisi niihin hieman näyttävyyttä, esimerkiksi lasien koon kautta. No go- listalla olivat kaikenmaailman härpäkkeet laseissa kuten huntu- ja rusettikoristeet tai sydän- ja sormuskuvioinnit. Oikeastaan ainoa koristus, jota voisin harkita laseihin olisi joko meidän nimikirjaimet tai jokin muu hyvin simppeli teksti.

Löysin netistä muutamia ihan kivoja vaihtoehtoja, mutta olin kuitenkin epävarma, että tulisivatko lasit ensinnäkään ehjinä perille ja mikä olisi niiden todellinen laatu. Haluan nimittäin, että nämä lasit kestäisivät hyvin käyttöä ja aikaa, jotta niistä voisi kilistellä myös tulevina hääpäivinä tai muina juhlahetkinä. Yhtenä päivänä hoksasin, että niin, mehän olemme heinäkuussa matkustamassa Champagneen Ranskaan eli jos jostakin pitäisi löytyä täydelliset shamppanjalasit niin sieltä. Enkä ollut väärässä!

En edes ollut reissussa vielä ehtinyt suoda ajatusta lasien metsästykselle kun toisena reissupäivänä nämä lasit tulivat vastaan eräässä Reimsin kaupungissa sijaitsevassa shamppanjakaupassa, jossa satuimme poikkeamaan. Iskin silmäni näihin normaalia suurempiin shamppanjalaseihin heti kun astuimme tuohon pienehköön puutiikkiin sisään. Hyllyssä oli sopivasti juuri viimeiset kaksi kappaletta näitä laseja ja hinta taisi olla yhteensä noin 16€ luokkaa, joten ei paha!

Tuosta yllä olevasta kuvasta hahmottaa ehkä parhaiten lasien kokoa eli vasemmalla puolella on toinen näistä häälaseista ja oikealla niin sanotusti normaalin kokoinen shamppanjalasi. Eipähän tarvitse olla turhan usein täyttämässä lasia hääjuhlan aikana :D

Ovatko muut hääparit innostuneet ostamaan omat lasit kuohuvalle hääpäivää varten? :)



9 kommenttia:

  1. Tosi kivat lasit!:) Me itseasias saatiin kihlajaislahjaksi mun veljeltä ja hänen tyttöystävältä skumppalasit, joissa on pieniä punaisia sydämiä ja punaiset jalat. Oonkin tässä pohtinut miten saisin ne tuunattua meidän näköisiksi :D Haluaisin nimenomaan enemmän yksinkertaiset kuin mitään ylimääräistä koristetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ymmärrän kyllä hyvin halusi hieman tuunata noita laseja kun itsekin olen tosiaan lasien kohdalla sitä mieltä, että vähemmän on enemmän :D en kyllä vain ainakaan itse keksi, että miten laseja saisi tyylikkäästi tuunattua, mutta odotan innolla lopputulosta jos onnistut saamaan niistä mieleiset! :)

      Poista
    2. Mekin saatiin äidiltäni kihlajaislahjaksi kristalliset shampanjalasit (jotka hän oli ostanut 1,5v ennen kosintaa...) - kaippa ne voisi ottaa hääjuhlaan mukaan!

      Poista
  2. Hienot! Tosi fiinin näköiset, kyllä minäkin voisin noista juoda vaikka shampanjaa vaikken siitä edes tykkää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos Tanja! :D shamppanja on heittämällä oma lempparini alkoholijuomista :)

      Poista
  3. Tosi kivan näköiset, yksinkertaisen tyylikkäät. :) Itse haaveilen yksinkertaisista laseista, joihin olisi kaiverrettu meidän nimikirjaimemme kaunokirjoituksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jannica! :) itsekin pidän näitä nimenomaan yksinkertaisen tyylikkäinä. Nuo nimikirjaimet hieman houkuttelisivat itseänikin, mutta olen silti vielä kahden vaiheilla, että haluanko näihin mitään kaiverruksia vai en.

      Poista
  4. Kauniit lasit! Tuo tulppaanimuoto on todella kiva. Ja hauskaa, että laseilla on nyt jo ennen häitä erikoinen tarina takanaan. Shampanjaa hääpäivänä Champagnesta ostetuista laseista, kelpaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! :) omastakin mielestäni on kiva, että nämä löytyivät nimenomaan tuolta Champagnen matkaltamme <3

      Poista