torstai 30. elokuuta 2018

Hääbändin valinta

Hääbändi oli asia, jonka suhteen harkitsimme pihistystoimia jonkin aikaa. Arvoimme, että ajaisiko hyvä DJ kuitenkin saman asian kun tuossa olisi ollut mahdollisuus isoonkin rahalliseen säästöön. Lopulta kuitenkin bändi voitti tämän pähkäilyn, josta olen tällä hetkellä todella tyytyväinen ja innoissani!

Lopullisen sinetin hääbändin palkkaamiselle oli pohdinta siitä, että mikä häissä on meille kaikkein tärkeintä. Tähän alusta asti vastauksena on ollut, että haluamme häidemme olevan ennen kaikkea meidän elämämme parhaat bileet. Nimenomaan BILEET. Ei tuntikaupalla puheita ja kuluneita hääleikkejä vaan pääpainon tulisi olla rennossa seurustelussa, hyvästä ruoasta ja juomasta nauttimisessa sekä niin villissä tanssimisessa, että seuraavana päivänä jalat ovat taatusti kipeät. Viime kesänä ystäviemme häissä bändi sai ihmiset aivan hulluiksi tanssilattialla ja oli ehdottomasti illan parhaita juttuja, joten tähän livemusiikin voimaan minäkin haluan meidän biletunnelman luomisessa uskoa.

Laitoin jo aiemmin Facebookin muutamaan eri hääryhmään kyselyitä kohtuuhintaisista bändeistä. Meillä tämä tarkoitti maksimissaan noin 1600€ hintaa. Toivoimme, että bändiltä taittuisi mahdollisimman laaja repertuaari biisejä perinteisistä tanssi-iskelmistä oikeasti menevään poprockiin.
Sainkin Facebookin kautta monia hyviä suosituksia, mutta mikään ei kuitenkaan kolahtanut aivan kunnolla. Yhtenä päivänä kanssani huoneen jakava työkaverini puhui puhelimessa tutulleen, joka paini ilmeisesti saman ongelman kanssa ja suositteli tälle heidän häissään ollutta bändiä. Puhelun jälkeen aloin itsekin kysellä kiinnostuneena kollegaltani kyseisestä bändistä ja hänen suosittelunsa vakuuttivat, että kyseessä voisi olla bändi myös meidän mieleemme. Joskus salakuuntelu siis kannattaa ;)

Laitoin vielä samana iltana viestiä tuolle bändille ja sainkin heiltä nopeasti kattavan vastauksen, biisilistan sekä linkin videoon, jossa on näytteet yhdeksästä heidän soittamastaan kappaleesta. Tuon videon jälkeen olimme Matiaksen kanssa molemmat aivan vakuuttuneita näistä äijistä. Meidän häissä soittaa siis Kirkan Haamu.


Monien vertailemieni bändien soittorungot tuntuivat yleisesti ottaen olevan 3 x 45 minuutin setit. Kirkan haamun kohdalla ensimmäinen setti on 45 minuuttia, toinen 60 minuuttia ja kolmas 75 minuuttia. Tämä on mielestäni hyvä jako kun ottaa huomioon, että tanssiosuus yleensä alkaa perinteisesti valssaamiseen sopivilla kappaleilla ja lähtee siitä pikkuhiljaa kohti bileosuutta. Mikäli muuten tuo yläpuolelle upotettu Youtube-video ei näy niin linkkiin pääsee myös tästä.

Bändin mukana saamme juhlapaikalle äänentoiston, valot sekä savukoneen. Meihin yhteydessä ollut bändin laulaja-kitaristi kertoi myös, että heillä on mahdollisuus ottaa keikalle mukaan erittäin pätevä saksofonisti, joka toisi vielä oman tvistinsä musiikkiin. Meillä kävi tuuri senkin suhteen, että Kirkan Haamu sattuu olemaan turkulainen bändi, joten matkakulut Paraisille ovat maltilliset. Bändin palkkio kokonaisuudessaan on noin 1300€ ja mikäli saksofonisti halutaan mukaan niin hänen palkkionsa siihen päälle eli noin 250€. Bändin osalta onnistuimme siis pysymään tuossa 1600€ budjetissa.

Meillä onkin oikeastaan floristia lukuunottamatta kaikki häiden tärkeimmät palveluntarjoajat kasassa. Tuntuu kyllä hyvältä, että tällaiset päätökset on tehty ja voi keskittyä enemmän esimerkiksi hääpuvun metsästykseen, jota jatkan jälleen ensi kuulle varattujen sovitusaikojen merkeissä. Jännää!

Tuleeko muillekin hääbändi vai millä musiikkipolitiikalla teidän häitä vietetään? :)

Kuvat: täältä ja täältä

10 kommenttia:

  1. En ole aiemmin kuullut tuollaisesta settijaosta, vaikka olen itsekin soittanut bändissä! Mutta se kuulostaa kyllä toimivalta. :) Saatte varmasti hyvät bailut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että tuo jako toimii hyvin kun ihmiset yleensä mielellään tanssivat mitä enemmän bilefiilis nousee 😄

      Poista
  2. Kuulostaa tosi hyvältä tuo hieman erilainen settijako! Muutenkin vaikuttaa oikein hyvältä bändiltä. :) Mekin pähkäilimme pitkään musiikki-asian suhteen, ja varasimme lopulta todella taitavan tutun trubaduuriksi häihimme. Hän soittaa perinteiset 3x45min setit juuri toivomaamme musiikkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä jos on osaavia tuttuja! 😊 Me toivoisimme jonkun laulavan yhden kappaleen myös kirkossa, mutta lähipiiristämme ei juurikaan löydy laulutaitoisia 😅

      Poista
  3. Aika hauska tuo settijako ja luulen, että hyvinkin toimiva! Mielestäni myös melko edullinen paketti, kun soittoa on aika paljon ja jos samaan hintaan saa valot ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen sitä mieltä, että hinta ei ole paha ottaen huomioon hääiltaan kuluvan ajan ja juurikin kaikki laitteet yms 😊

      Poista
  4. Vau, aika kattava bändisetti tiedossa siis. Konservatoriossa laulava siskoni kattaa meidän kirkon ja häiden alkupään musiikin, mutta kyllä meillä olisi kovasti bändi toiveissa vielä ennen jatkoille lähtöä. Vajaa kaksi vuotta ennen juhlia tuntuu vaan hassulta harkitakaan bändiasioita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että sinulta löytyy noin taitava sisko! 😊 Me varasimme bändin hieman yli vuotta ennen häitä, mutta miksei jo aiemminkin voisi alkaa kartoittamaan vaihtoehtoja ainakin alustavasti 😃

      Poista
  5. Hei! Meidän häitämme tanssittiin helmikuussa Salossa ja juurikin kyseisen bändin, Kirkan Haamun tahtiin. Ja voin kertoa, ettei olla kaduttu päivääkään tätä päätöstä. Kriteerimme olivat hyvin samanlaiset kuin teilläkin, joten uskon, että teilläkin valinta osuu nappiin. Ihan huikea bändi, huikea meno ja sai kaikki mukaan alusta loppuun. Niin että morsiankin jammaili hiki päässä 😄 Settijako toimi hyvin ja oikeastaan bändi oli se, joka hoiti koko loppuillan ohjelman. Helppoa ja toimivaa. Ihanaa tulevaa juhlapäivää teille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kuulostaa kyllä aivan mahtavalta! ♥ Kiitos kun kerroit teidän kokemuksesta. Niitä on aina kiva kuulla (ja mieluiten tietenkin hyvää :D) sellaisista palveluntarjoajista, joita on itse valinnut :)

      Kiitos ja Paljon Onnea teillekin naimisiinmenon johdosta ♥

      Poista