sunnuntai 5. elokuuta 2018

Hääpäivän painajaiset

Osasin kyllä jossain vaiheessa odottaa, että ne alkaisivat, mutta kun muutama kuukausi sitten sain niistä ensimmäisen yölliseksi vieraakseni niin täytyy myöntää, että olin hieman ihmeissäni. Nytkö se jo alkaa?

Nimittäin hääpainajaiset.


Vaikka rakastan juhlia ja niiden järjestämistä niin jostakin syystä näen usein ennen isompia kekkereitä unta, että kaikki mahdollinen menee juhlassa pieleen. Siis aivan kaikki. Esimerkiksi ennen omia ylioppilasjuhliani näin unen, jossa juhlapäivänä yo-lakkini oli jostakin syystä ainakin 10 kokoa liian suuri ja päätynyt koulumme akvaarion pohjalle. Tietenkin olin myös tuossa unessa ollut aivan siinä uskossa, että juhlat ovat jonain toisena päivänä, joten minulla oli ylläni ihan tavalliset arkivaatteet eikä kotonamme ollut vieraille mitään tarjottavaa. Vastaavaa unta näin myös meidän kihlajaisjuhliemme lähestyessä.

Häät ovat selkeästi myös alitajunnassani isompi juttu kuin ylioppilasjuhla tai kihlajaiset, sillä viime yönä minua riivasi jo kolmas hääpainajaiseni. Häidemme oli määrä olla seuraavana päivänä, mutta en ollut saanut aikaiseksi lähettää kutsukortteja, joten juhliimme oli tulossa vain perheeni sekä muutama sukulainen. Tämän lisäksi koekampaus- ja meikkini oli ollut aivan täydellinen katastrofi, mutta asialle ei voinut enää siinä vaiheessa mitään kun aikaa häihin oli vain yksi yö. Ajauduin tämän vuoksi kunnon riitaan meikkaaja-kampaajan ja hänen miehensä (??) kanssa ja tietenkin kävi ilmi, että he olivat osakkaina myös meidän pitopalveluyrityksessä ja aikoivat kostoksi tehdä häihimme vain pahoja ruokia. Myös hääpuvulleni sekä kaasojeni mekoille oli ilmeisesti tapahtunut jotakin sillä minulla oli valittavana vain kerman sävyisiä toinen toisteen rumempia tafti- ja satiinipukuja ja kaasojen pitsisistä mekoista puuttui kokonaan aluskangas. Voinette kuvitella helpotukseni kun heräsin ja tämä niin todelta tuntunut uni vihdoin päättyi!

Hassua näissä juhlien täydellistä epäonnistumista koskevissa unissani on ollut se, että en ole kertaakaan mielestäni ollut mitenkään stressaantunut juhlista tai aidosti huolissani siitä, että jokin menee pieleen. Häidenkään suhteen en voi sanoa olleeni ainakaan vielä stressaantunut mistään pienempiä yksittäisiä turhautumisia lukuunottamatta. Tämä viimeöinen uneni kuitenkin innoitti miettimään, että mitkä olisivat oikeasti pahimmat pelkoni hääpäivän suhteen. Jätin tästä listasta pois kaikki oikeasti pahimmat skenaariot, kuten oma tai läheisen ihmisen vakava sairastuminen tai kuolema. Pitäydytään siis hieman kevyemmissä hääpäivää koskevissa epäonnistumisissa.

Hääparin eli meidän sairastuminen hääpäiväksi on ehkä peloistani suurimpia ja jopa realistisimpia. Onneksi häämme eivät ole keskellä pahinta influessakautta, mutta aina voi huonolla tuurilla saada jonkin ikävän kuume- tai vatsataudin. Kaverini kertoi kerran oman ystäväpariskuntansa Afrikassa vietetyistä häistä, jossa niin hääpari kuin 90% vieraista oli jonkin mahapöpön kourissa ja vessassa jouduttiin juosta jopa kesken vihkimisen. Tämä olisi kyllä jo todella karua!

Lässähtänyt tunnelma ja tylsistyneet vieraat olisivat ehkä selkein merkki häiden epäonnistumisesta. Meille on tärkeää, että häämme ovat ennen kaikkea loistavat bileet, joissa vieraamme viihtyvät toivottavasti pitkälle yöhön. Rehellisesti sanottuna en usko meidän vierasjoukolla, että häidemme tunnelma olisi mitään muuta kuin hyvä, mutta tähän voi ainakin itse vaikuttaa pohtimalla huolellisesti istumajärjestystä sekä juhlien kulkua niin, että kaikki olisi mahdollisimman sujuvaa ja turhaa odottelua ei tulisi liiaksi. 

Häälookin mahdollinen epäonnistuminen on varmasti monen morsiamen huolena. Ainakin jos itse saisin valita yhden päivän elämästäni, jolloin haluan näyttää kaikkein upeimmalta niin se olisi ehdottomasti hääpäivämme. Toivon, että pääsemme kampaaja-meikkaajani kanssa hyvään yhteisymmärrykseen heti koemeikissä- ja kampauksessa ja tietenkin, että hänen tyylinsä miellyttää omilla kasvoillani. Tämän vuoksi haluaisinkin mennä tuohon koekampaukseen- ja meikkiin riittävän ajoissa, että olisi vielä aikaa etsiä tilalle toinen ammattilainen tarvittaessa. Toivon ja tällä hetkellä myös uskon täysillä siihen, että tälle ei kuitenkaan tule tarvetta! Tähän häälookin epäonnistumiseen voisi liittää myös häämekon pahan likaantumisen tai jopa hajoamisen kesken juhlan. Itse haaveilen tällä hetkellä suhteellisen vartalonmyötäisestä hääpuvusta laahuksella, joten nuo ominaisuudet eivät ainakaan vähennä riskiä edellä mainituille peloille.

Sade hääpäivänä. Asia, johon varmasti voi itse kaikkein vähiten vaikuttaa, mutta silti niin inhottava juttu. Tästä olen kuitenkin yrittänyt ajatella, että ainakin olemme niin sanotusti tehneet kaikkemme välttääksemme sadetta hääpäivänä. Meillä on hääpaikka Turun seudulla, jossa on tilastollisesti vähemmän sadepäiviä vuodessa kuin muualla maassa. Tämän lisäksi häämme ovat Ruisrock- viikonloppuna ja mikäli on asiasta vähänkään perillä niin tietää, että Ruisrockissa on lähes AINA hyvä sää. Tämän hyvän onnen olisi siis syytä jatkua vielä ainakin ensi vuonna! Toisaalta rakkaan kotimaamme hyvinkin vaihtelevat sääolot huomioon ottaen on mielestäni tärkeää valita jo lähtökohtaisesti sellainen juhlatila, jossa kaikki viihtyvät hyvin sisälläkin huonon sään sattuessa.


Ovatko muut tulevat morsiamet nähneet enemmän tai vähemmän vakavia painajaisia hääpäivän epäonnistumisesta tai mitkä ovat teidän pahimpia pelkojanne häiden suhteen?

Kuvat: täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä

8 kommenttia:

  1. Nämä on kaikki munkin pelkoja! Olen myös itse nähnyt jo yhden hääpainajaisen. :D Tosin tuon sateen suhteen olen yrittänyt olla hermoilematta. Se ei loppujen lopuksi haittaa, vaikka tietysti kurjempaa onkin kuin auringonpaiste. Ainoastaan potrettikuvaus kärsii sateesta eli sen varalle pitää miettiä jotain suojaisaa paikkaa. Mutta juhlapaikalle mahdutaan kivasti sisälle ja ulos voidaan sitten vain vuokrata jokin telttakatos, että pääsee tuulettumaan.

    Tämän kesän jälkeen pelkään ehkä sadettakin enemmän, että on jäätävä helle. Meillä mies ei kestä kuumaa, vaan hikoilee ja punoittaa kuin porsas, enkä usko, että itsekään olen kauneimmillani. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseänikin tuo sade hermostuttaa eniten potrettikuvien vuoksi. Vaikka meidän hääpaikassa on kivat sisätilatkin niin olisi kuitenkin ihana hyödyntää myös tuon kartanon upeaa puutarhaa hääjuhlassa, joten senkin takia toivon, että hääpäivänä ei sataisi :)
      Se on kyllä totta, että tällaisia +30 asteen helteitä mitä tänä kesänä on ollut niin en haluaisi itsekään hääpäivälle :D

      Poista
  2. Mä näin kyllä vaikka minkälaisia unia ennen häitä, ja niin näki mieskin. Ja itse asiassa myös kaasoni taisi nähdä pari viikkoa ennen juhlia jokusen painajaisen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha onnistuit siis tartuttamaan hääunet muihinkin :D Saa nähdä miten meillä käy!

      Poista
  3. Minä en ole vielä nähnyt hääpainajaisia, mutta odotan jo ”innolla” milloin ne alkavat.. :D Kaikki luettelamasi ovat minunkin ”pelkolistalla”, lisäksi pelkään jostain syystä varmasti eniten sitä, että ruoat loppuvat kesken. En edes tiedä mistä tällainen pelko on tullut, ja tämän pitäisi kyllä onneksi olla hyvin epätodennäköistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse haluan luottaa siihen, että useammat sadat häät järjestänyt catering- yrityksemme osaa huolehtia siitä, että ruokaa on tarpeeksi :D Enemmän itseäni mietityttää juomapuoli, josta huolehdimme itse, etteivät ne vain lopu kesken juhlan.

      Poista
  4. Mulla oli aina sama painajainen: vieraat istui jo kirkossa, ja itse olin vastaheränneenä, kotona, ilman meikkiä tai kampausta ja tietysti myös ilman PUKUA xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha aika hauskaa, että näit aina samaa painajaista häistä :D kuulostaa kyllä tosi paljon noilta minun uniltani!

      Poista