perjantai 13. syyskuuta 2019

Morsiamen häälook - kampaus ja meikki

Hääpäivän lookista kampauksen ja meikin osalta minulla oli jo melko varhain jonkinlainen visio, joka kuitenkin hieman muokkautui matkan varrella. Kihlajaistemme jälkeen ajattelin, että haluaisin myös hääkampaukseni olevan jokin korkeahko kiharainen nutturakampaus. Kuitenkin muutama vuosi sitten ystäviemme häihin kävin laittamassa hiukseni todella sileälle ja kireälle niskanutturalle ja totesin, että pidän sittenkin niskanutturan tuomasta hienostuneemmasta lookista enemmän. Kuitenkaan omiin häihin en halunnut yhtä siloiteltua kampausta vaan se saisi olla hieman "romanttisempi" olematta kuitenkaan liian sotkuinen kiharakasa. Lopulta Pinterest- selailuni tuottivatkin tulosta ja löysin yhden todella hyvän esimerkkikuvan kivasta nutturasta. Päätin siis, että tuota kuvaa näyttäisin koekampauksessani. Oma kampaajani kuitenkin teki mielestäni hyvän pointin sanoessaan, että aivan keskellä niskaa oleva nuttura ei välttämättä näytä edestäpäin katsottuna niin kivalta, sillä niska peittää ison osan nutturasta. Siispä päädyin siihen, että nuttura olisi selkeästi enemmän toisella sivulla, joka oli myös hiuskoristetta varten todella hyvä ratkaisu, sillä halusin nutturani viereen aitoja kukkia.

Meikin suhteen tiesin haluavani etenkin heleän meikkipohjan, voimakkaan silmämeikin ja PALJON ripsiä. Minullahan on jatkuvasti ripsienpidennykset, mutta niiden lisäksi halusin häämeikkiin vielä irtoripsitupsuja.  Luomivärien sävyiksi olin miettinyt lähinnä kullan ja kuparin sävyjä, sillä ajattelin niiden korostavan parhaiten tummansinisiä silmiäni. Tämän lisäksi toiveissani oli helmiäinen luomiväri liikkuvalle luomelle, sillä en halunnut liian mattaista ilmettä. Olin löytänyt etukäteen muutaman värimaailmaltaan kivan silmämeikkikuvan, mutta en ehkä mitään sellaista, joka olisi ollut omasta mielestäni ihan täydellinen. Onneksi ideastani saatiin kuitenkin jo koemeikissä hyvin kiinni.

Hääkampauksesta ja meikistäni (kuten myös kaasojeni meikeistä) vastasi Irina Arvokas, jota en vain voi liiaksi kehua! Vakuutuin Irinan taidoista alunperin bongattuani hänet Instasta ja myöhemmin vielä monen muun hääbloggarin suosituksesta. Oli myös plussaa, että hän pystyisi tehdä sekä meikin että kampauksen, sillä halusin, että tekijällä olisi mahdollisuus tulla hääaamuna hotellihuoneeseemme eikä meidän tarvitsisi lähteä muualle laittautumaan. Monet kyllä tarjoavat sekä meikin että kampauksen tekoa, mutta eri tekijöiden portfolioita selaillessani törmäsin monta kertaa siihen ongelmaan, että pidin kädenjäljestä joko meikin tai kampauksen suhteen, mutta en molempien. Irinan tyylissä nämä kummatkin natsasivat omaan makuuni, joten valinta oli aika selvä ja tein varauksen Irinalle jo reilusti yli vuosi ennen häitä. Lisäksi arvostin sitä, että Irinalla koevedos meikistä ja kampauksesta oli juuri sellainen kuin hääpäivänä, sillä monesti etenkin kampaukset ovat koeversioissa "jotain vähän sinnepäin" eikä lopullista tulosta välttämättä hahmota kovinkaan hyvin.

Kuten varmaan tässä onkin käynyt jo ilmi niin olin sekä häämeikkiini että kampaukseen aivan valtavan tyytyväinen ja minulla oli koko ajan todella kova luotto Irinan taitoihin. Näytin mielestäni voimakkaasta silmämeikistä huolimatta hääpäivänä itseltäni, mutta siltä kaikkein parhaimmalta versiolta ja eikö se ole juuri sitä mitä jokainen morsian hääpäivänään toivoo? Sekä meikki että kampaus pysyi hääpäivänä hyvin aivan yöhön asti ja ainoat korjailut taisivat olla muutama lakkasuihkaus hiuksiin ja huulimeikkiä kävin ehostamassa kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti